top of page
  • Writer's picturesunghanary

10 asiaa, joita tehdä kauniissa Takoradin kaupungissa


Takoradi on Accran, Kumasin ja Tamalen jälkeen Ghanan neljänneksi suurin kaupunki - itse asiassa kaksoiskaupunki, joka muodostuu Sekondista ja Takoradista. Aluetta on hallinnut 1600-luvulla niin hollantilaiset, britit, kuin yllättäen myös ruotsalaisetkin.


"Kaupunki tunnetaan nykyään myös nimellä ”Oil City”

alueelta viimeisten kymmenen vuoden aikana

löytyneiden suurten öljy- ja kaasuvarantojen vuoksi."

Takoradissa härää isoja öljy-yhtiöitä sekä mm. kullankaivuu-, puutavara-, kaakao- ja laivanrakennusfirmoja. Satama on vilkas ja rautatieverkostoa kunnostetaan parhaillaan pian odotettua, uutta öljybuumia varten. Niin ghanalaista kuin ulkomaistakin työvoimaa virtaa sisään ja ulos alueen taloudellisten heilahtelujen myötä.

Täällä on tullut vietettyä viime vuosina useita kuukausia ja täytyy sanoa, että nautin täällä olostani ihan hirveästi! Kaupunki on tarpeeksi suuri; kaikkea saa, on työtä ja koulutusmahdollisuuksia tarjolla, aktiviteetteja, ja juuri sopivasti ihmisiä. Toisaalta täällä välttää monenlaisia suurkaupungin haittapuolia kuten ruuhkat, pahimmat saasteet, rikollisuutta on huomattavasti vähemmän, ja ihmiset ottavat elämän yleisesti ottaen vähän rennommin.

Alue on muuttunut, kehittynyt ja kasvanut valtavasti sitten vuoden 2009, jolloin vierailin täällä ensimmäisen kerran. Kaupungin laitamien reheviä, silmänkantamattomia viidakoita on kaadettu tehtaiden ja työläisten asuinalueiden tieltä, pääteitä dominoi isot rekat ja hienot maasto-autot, rannikolle nousee kalliita hotelleja, huoneistoja ja pieniä ostoskeskuskia.

"Kaupungin vanhaa olemusta ylläpitävät

sitä reunustava puhdas meri,

joka puhaltaa vilvoittavia tuulia sisämaahan,

vehreät kukkulat kauniine näköaloineen

sekä arvokkaat, vanhat talot tarinoineen."

Mielestäni Takoradi on ehkä enemmän sellainen hyvä asuinpaikka kuin varsinainen turistikohde. Tänne kannattaa ehdottomasti suunnata Ghanan reissulla kuitenkin nyt jo sen takia, että kaupungin kautta pääsee Ghanan upeimpiin paratiisirantakyliin kuten Busuaan, Butreen, Dixcoveen, Aximiin, Cape 3 Points:iin, Princess Towniin, MiaMiaan ja moniin muihin. Hyppää vain keskustan asemalta trotron kyytiin tai ota taksi, ja karkaa vapauteen ja ajattomuuteen!

Ja kyllä Tadissakin kivaa tekemistä riittää! Tässä minun vinkkini:

1. Marker Circle

Suuri pyöreä markkinapaikka Takoradin ytimessä. Täältä saa tuoreet lihat ja kalat, kasvikset ja hedelmät, koruja, vaatteita, kosmetiikkaa, keittiövälineitä, kankaita.. Huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin esimerkiksi Makola Market Accrassa, koska ihmisiä on niin paljon vähemmän. Kokemuksella: älä lähde markkinoille sateisena päivänä, koska markkinajätteen ja kuraveden seoksessa ei ole kiva kävellä..

Markkina-aluetta ympäröivän tien varrella on paljon pieniä putiikkeja, joissa kannattaa myös käydä kurkkimassa.

2. Africa Beach Resort & Virgin Island

Tämä aivan keskustan kupeessa, rannalla sijaitseva rauhallinen ulkoilmaravintola / hotelli on kiva paikka esimerkiksi aurinkoisena lauantai-päivän ohjelmanumerona. Kauniin merinäköalan äärellä, heinäkatoksen alla voi juoda pari drinkkiä, syödä niin paikallisia kuin kansainvälisten keittiöidenkin herkkuja tai vaikka pulahtaa uima-altaaseen vilvoittelemaan. Paikan tyyli on melko luonnollinen ja autenttinen, mutta kuitenkin tasokas ja siisti. Africa Beach Resortissa voi yöpyä ghanalaishenkisissä, omalla kylppärillä varustetuissa majoissa hintaan 350Ghc per yö. Kiva kohde myös lapsille.

Virgin Island on pieni laguuni kivikkoisella merenrannalla, aivan Africa Beach Resortin vieressä. Tänne lähdetään kameran kanssa pienelle kävelylle, nauttimaan merituulesta ja miksei vaikka kalastamaankin!

3. Vienna City Beach

Sataman lähellä sijaitseva rantaravintola ja -baari uima-altaalla. Paikassa on rento tunnelma, hyvä ruoka- ja drinkkimenu, keikkoja viikonloppuisin ja juhlapyhinä, aktiviteetteja lapsille ym. Kannattaa käydä testaamassa!

(Takoradin keskustassa on myös saman ketjun Vienna City -yökerho, jonka kanssa kannattaa olla varovainen siellä ja sen edustalla jatkuvasti tapahtuvien ryöstöjen vuoksi. Turvallisempana klubina suosittelisin vaikka Paragonia.)

4. New Amanful Beach

Huomattavasti paikallisempaa seutua noin 15 minuutin ajomatkan päässä Tadin keskustasta. Rannalla on kiva baari, Virginia Beach, jossa hengailee lähinnä alueen asukkaita. Paikka on tosi lokaali, vähän rempallaankin, mutta jotenkin tosi symppis ja ennen kaikkea rauhallinen! Täällä kukaan ei tule kaupittelemaan mitään tai edes tekemään tuttavuutta; vain muutama hassu kalastaja saattaa kävellä ohi silloin tällöin. Erityisesti iltaisin biitsillä voi todistaa mielettömän ihania auringonlaskuja, keräillä simpukoita ja juoda kylmää olutta. Paikan ihanista koirista lisäpisteet :).

5. Matka Harbour Roadilta Sekondiin

Tämä reitti kannattaa ajaa! Lähde liikkeelle Harbour View -ravintola-baarilta, josta on hieno näköala Takoradin satamaan. Suuntaa Monkey Hill-alueen läpi (muista katsoa ylös puiden latvoihin; saatat nähdä iltapäivällä apinoita hyppimässä oksilla!) Sekondiin. Old Sekondi Roadilta on parinsadan metrin matkan verran hienot näkymät merelle. Rantaa reunustaa pienet markkinakojut ja horisontissa näkyy kalastusveneitä sekä laivoja matkalla satamaan. Sekondissa ei ole ehkä paljoakaan tehtävää tai koettavaa, mutta kaupunki on vanha ja kaunis, pienen ajokierroksen arvoinen.

6. Best Western Atlantic -hotelli

Takoradin tasokkain hotelli uima-allasalueella, laadukkailla à la carte ja buffet -ravintoloilla, ja baareilla. Hotellilla on myös erilaisia kuntoilufasiliteetteja, hierontaa ja spa. Terassilta ja altailta on näkymä golf-kentälle ja sen taustalla siintävälle merelle. Palvelu on laadukasta, viikonloppuisin ulkoilmalavalla soitetaan live-musiikkia ja tunnelma on samalla tyylikäs ja rento. Hotellihuoneiden hinnat alkavat 120 dollarista ylöspäin, ja toki hotellille voi lähteä myös viettämään vain lomapäivää uima-altaille muutamien kymmenien cedien allasmaksua vastaan!

7. Coffee Corner -kahvila

Pieni länsimaalaistyylinen kahvila keskustan laitamalla. Täällä on hyvä kahvivalikoima (harvinaista ainakin täällä läntisessä Ghanassa..) ja aina muutamia päivän suolaisia ja makeita purtavia, sekä smoothieja, pirtelöitä, toasteja ja salaatteja tilattavissa. Käyn täällä aina välillä aamiaisella ja tekemässä läppärihommia (kahviossa on hyvä, kahvikupin hintaan kuuluva wifi-yhteys).

8. Bombay - intialainen ravintola

Vähän hassua ehkä listat intialainen ravintola tähän, mutta ei sitä aina jaksa pelkkää bankua ja fufuakaan syödä! Tämä keskustan ravintola katetulla ulkoilmaterassilla on tunnelmallinen ja lämminhenkinen ja ruokakin on hyvää erinomaisella hinta-laatusuhteella.

9. Malibu - libanonilainen ravintola

Kun nyt pääsin kansainvälisten keittiöiden makuun, niin tässä on hyvä, simppeli, rauhallinen ja jotenkin ilmava ja raikas ulkoilmarafla & baari, josta saa tosi herkkua libanonilaista ruokaa. Suosikkini on falafel wrap, beef shawarma, sekä grillattu kana riisillä, chilisurvoksella ja tuoreella salaatilla.

10. Windy Ridge & Beach Road -alueet

Tadin keskustan vehreitä, kukkulaisia asuinalueita, joissa on kiva ajella ja katsoa maisemia. Korkealta näkee kauas kaupungin ylle. Linnut laulaa, perhoset lentää, kukat tuoksuu ja teiden molemmin puolin voi ihailla vanhoja kolonialismin aikaisia, kauniita taloja sinisillä ja vihreillä puisilla ikkunaluukuilla.

Unohtuiko jotakin tärkeää? Kerrothan!

Terveisiä Takoradista,

Hanna

0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page