• sunghanary

Cape Coast osa 2: Orjalinnan hyytävä historia


Kävelen pitkin rannan hienoa, vaaleaa hiekkaa, jossa rohisee simpukankuoret. Rannalla on muutamia kalastajia, ja koululaisia, jotka ovat jostain syystä seikkailemassa ja jututtamassa turisteja koulupenkin sijaan. Aallot iskevät edessä olevan kallion seinään. Nuoriso räppää ja laulaa merelle päin kallion korkeimmalla kohdalla, valkoisen linnanseinämän juurella.

Suuren linnan valkoinen maali on lohkeillut, tummunut harmaanmustaksi, osittain vihertynytkin. Kävelen rappuset ylös, kysyn miten linnan edustalla taide- ja matkamuistoputiikkeja pyörittävien tuttujen bisnes on pyörinyt viime aikoina. He tulevat levein hymyin tekemään sen tutun ghanalaisen käsitervehdyksen; kättely, etusormien ja peukaloiden välinen napsautus, nyrkkiä koputellaan rintaa (omaa!!) vasten ja ehkä halataan. Tunnelma on iloinen ja rento. Seuraavaksi alkaa sujuva myynti ja kerron nopeasti meneväni linnaan, ja että ehkä palatessani käyn kurkkaamassa mitä tyypeiltä löytyy. "Ok, go and come sister!"


"Mulla on aina jotenkin jännittynyt ja

sykähdyttävä olo, kun astun linnan porteista sisään."

Koko tunnelma muuttuu porttien sisäpuolella. Kylmät väreet hiipii iholle. Täällä taas. Tapaan tutun oppaan, Sebastianin. Hän on aidosti iloinen ja tulee halaamaan. Vaihdetaan kuulumiset ja häntä naurattaa, että olen taas kerran tullut linnaan. Olen pariin kertaan ollut opastetulla kierroksella - ensimmäisen kerran vuonna 2009, jolloin paikka ei jostain syystä oikein auennut minulle ollenkaan samoin, kuin muutama vuosi sitten, minkä jälkeen linnasta on tullut mulle niin rakas, tärkeä ja symbolinen paikka. Nykyään käyn visiitillä aina, kun olen Cape Coastilla.

Seison nyt yksin keskellä linnan aukiota. Edessä seisoo rivissä tutut vanhat, mustanruskeat tykit rivissä. Oikealla puolella pimeän, alaspäin jyrkästi vievän tunnelin aukolla lukee puisella laatalla MALE SLAVE DUNGEON. Astelen vihertyneiden seinien ympäröimänä raskaan ja kostean hajuiseen pimeyteen.

Miesten tyrmissä pidettiin neljän vuosisadan ajan jopa tuhatta orjaa kerrallaan. Tilaa ei ollut muuta kuin seisomiseen, valoa tuli sisään vain pienestä muutaman kymmenen sentin levyisestä reiästä ylhäällä seinässä, ja kaikki uloste sekä oksennus pyöri maassa orjien jaloissa. Tänä päivänä kaikki se jäte on paksuna, kovettuneena kerroksena tyrmän lattiana. Toisella puolella tyrmää oli suurempi ikkuna, jota pidettiin suljettuna, paitsi sunnuntaisin, jolloin linnan valkoinen väestö pääsi kirkon jälkeen pällistelemään mustaa, loputonta orjajoukkoa maan alla.

"Huoneessa on vaikea hengittää,

koko oleminen tuntuu niin raskaalta."

Aukion toisella puolella on pienempiä tyrmiä; yksi naisille, yksi karkaamista yrittäneille, kolmas on raiskaushuone. Naisorjien raiskaamisen myötä Ghanan rannikolla on yhä tänäkin päivänä muuta Ghanaa enemmän iholtaan vaaleamman sävyisiä ghanalaisia. Karkurit lukittiin pimeään huoneeseen kuolemaan nälkään janoon, ja hapenpuutteeseen. Huoneeseen lukitut joutuivat kuuntelemaan, kun muut karkurit hiljenivät yksi kerrallaan, kunnes oma aika vihdoin koitti.

Aivan linnan rannanpuoleisessa päädyssä on kuuluisa ovi.

Miljoonia ihmisiä kulki tästä ovesta 1500-1800 -luvuilla käsi- ja jalkaraudoissa laivoihin, jotka veivät heidät Amerikkoihin, erityisesti Karibian saarille. Suuri osa kuoli jo matkalla. Kun yksi päätti hypätä yli laidan, meni mukana muutkin saman ketjun ihmiset.

"Nykyisen Senegalin ja Angolan väliseltä alueelta lastattiin kolonialismin

aikaan yhteensä arviolta 12-25 miljoonaa orjaa yli Atlantin valtameren."

Sitä syvän surun ja järkytyksen tunnetta, jonka Cape Coastin linna saa sisälläni aikaan, ei voi mitenkään sanoin kuvailla. Kaikkein ahdistavinta on se, että tätä samaa, brutaalia toimintaa tehdään ihmisiä kohtaan yhä vuonna 2017, vain hieman eri muodoissa, ympäri maailmaa. Aivan sairasta. Toisaalta on ihmeellistä ja ihailtavaa, että kansa, jonka historiaa ja juuria maalaa tällainen kidutus ja vapaudenriisto, on yksi maailman iloisimmista ja vastaanottavimmista! Minä ja sinä olemme AINA tervetulleita heidän maahansa, ja niin minulle kuin sinullekin tarjotaan pääsääntöisesti aina parasta. Ghana suorastaan sykkii iloa, vaikka monella voisi olla asiat paljon paremmin! Tämä tapahtuu, kun katkeruus ja pelko korvataan uskolla ja toivolla. Kuten täällä usein kuulee:

"One day, one day..."

Mua inhottaa, kun aina toisinaan Ghanassa tulee vastaan ulkomaalaisia, jotka käyttäytyvät ylimielisesti paikallisia kohtaan. Ja mua inhottaa myös se, että saan itse ravata ympäri maailmaa niin paljon kun kukkaro myöden antaa, mutta Ghanasta ei pääse ulos millään. (Tämä menee jo politiikan puolelle, joten jätetään tämä tähän..)

En tieten tahtoen mene linnaan urkkimaan ja tiskistelemään asioita, joista on jotenkin vähän luvatonta ja röyhkeää edes puhua. Paikassa on myös jokin selittämätön, kaunis puoli, joka puhdistaa ja vapauttaa. Vaikka koko alue huokuu kuolemaa ja kärsimystä, sitä ympäröivä kirkas, sininen ja ääretön meri puhaltaa vapauden tuulia. Linnaan joka päivä porottava aurinko tuo lämmintä valoa.

Kun istun ylhäällä linnan parin metrin paksuisen muurin aukossa, ja katselen merta, vapaudun kaikista velvoitteista, kiireestä ja raskaista elämän asioista. Tunnen itseni pieneksi, ongelmani mitättömiksi, ja tehtäväni selkeäksi. Se on ihana, voimaannuttava ja uskoa tuova tunne. Kun päästää vanhasta pahasta irti, ja näkee tulevan. Linnassa tulevaisuus on nyt.

Olisi joskus mielenkiintoista myös kuulla paikallisten ajatuksia aiheesta. Miten he kokevat historian näkyvän nykypäivässä, ja millaisia tunteita se heissä herättää.

"Ghanassa on paljon tällaisia paikkoja ja asioita,

jotka antavat mulle syvempiä merkityksiä

kuin vain ohikiitäviä tapahtumia.

Siinä yksi syy, miksi olen

niin totaalisen koukussa tähän maahan."

Mikäli siis joku päivä löydät itsesi Cape Coastilta niin älä jätä linnaa väliin! Oppaatkin ovat aivan loistavia eläytyessään tunteella linnan historiaan! Kokemus on pysäyttävä.

Kävelen portista ulos, ostan Davidille pienen puisen helmirannekorun, ja kävelen linnan viereiseen ravintolaan lounaalle...

Lisää tarinaa Cape Coastilta ensi kerralla!

Terveisin,

Hanna

© 2020, Sun Ghana ry

  • Instagram
  • Facebook Sun Ghana Ry