• sunghanary

Cape Coast osa 3: "Let's get together..."

"...And feel alright!"

Tarjoilijatar katsoo minua virnuillen, kun tutkin menun "Local Dishes" -sivua. Tilaan kaksi Club-olutta, Davelle ranskiksia ja kanaa ananaslimpparilla, sekä itselleni redrediä eli uppopaistettua makeaa keittobanaania papumuhennoksella ja paistetulla kalalla. Huudahdan vielä neidin perään, että jos mahdollista ottaisin mielelläni garria papujen päälle. Siitäkös vasta riemu repesikin :). Olemme sujuvasti siirtyneet haikeasta historian kuplasta letkeään ravintolaan, josta on kaunis näkymä merelle ja linnaan.

Juttelemme poikani kanssa juuri vierailemastamme linnasta ja sen historiasta. Asiaa on vaikea selittää lapselle, joka jo entuudestaan ihmettelee ja kummastelee rotujen välisiä eroja itsensä kautta (poikani on suomalais-ghanalainen).

"Kerron pojalleni, että hän on elävä esimerkki siitä,

että nykyään asiat ovat jo paljon paremmin,

ja että yksi hänen tärkeistä tehtävistään

on tuoda ihmisiä yhteen ja ammentaa

kummankin eri maan ja taustan rikkauksista."

Tirisevät annoksemme tuodaan pöytään. Ihanaa syödä hyvää, tuoretta ruokaa. Mukaamme liittyi linnan edustalta eräs vanha puolituttu, ja pyysin, että hän syö kanssamme: "You are invited!". Ghana on opettanut meidät jakamaan ateriat muiden kanssa. Niin päinvastaista kuin se omalle kulttuurilleni onkin, ruoan syöminen käsin samalta lautaselta yhdessä tekee ruokailusta mukavaa. Vaikka Ghanassa ei syödessä pahemmin jutella, ruoan jakaminen luo erityisen sosiaalisuuden ruokailuun. Tiedän monia, jotka eivät halua kenenkään sorkkivan omaa ateriaansa, mutta minusta siinä on jotain kovin luontevaa ja antoisaa (näin ei tietenkään tehdä missään hienossa ravintolassa!).

Kiitämme henkilökuntaa, ja sanomme heipat seuralaisellemme. Vietimme tosi kivan lounashetken, minkä jälkeen toteamme yhdessä, että törmäillään taas ensi kerralla.

"Get up. Stand up. Don't give up the fight.."

Rannalla jututan nuorta tanssijaa. Hän on "Johnny Robot", 21-vuotias Cape Coastilla syntynyt, mutta viimeiset 5 vuotta Accrassa asunut kovin itsevarman oloinen tyyppi. Hän opiskelee sähkömieheksi kolmatta vuotta ja treenaa sen ohella joka päivä tanssia pari tuntia.

"Hän kertoo, että on aina rakastanut tanssimista."

Hänellä on pienestä asti ollut myös aivan omanlainen tyylinsä, jolle hänen perheensä on tavannut nauraa. "Johnny Robot" ei olekaan harjoitellut kotona enää moneen vuoteen. Sen sijaan hän toivoo, että perheensä näkisi hänet joskus battle fieldillä - tanssin kaksintaistelussa, johon Johnny osallistuu usein viikonloppuisin Accrassa. Olisipa mielenkiintoista itsekin päästä joskus katsomaan!

Kuten nimestäkin voi päätellä Johnnyn tanssityyli on robottimaista ja hän hakee uusia liikkeitä ympärillä näkemistään arkisista asioista. Hän kertoo tuovansa uudenlaista tanssia Ghanaan, eikä vain "sitä samaa Azontoa". Esiintymisvarusteiksi hän luettelee maskin, otsalle sidotun huivin, pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet sekä saappaat. Johnny kertoo, että kun hänestä tulee kuuluisa tanssija hän alkaa kantamaan myös raskaita ketjuja ja koruja "kuten mustat amerikkalaiset".

Tässä nuoressa miehessä on jotain kovin sympaattista ja liikuttavaa. Toivottavasti hän jatkaa itsensä toteuttamista ja saisi sillä työllistettyä itsensä. Pyydän lopuksi luvan ottaa hänestä kuvan, ja pyydän vielä hymyilemäänkin, kuten Johnny oli jutellessamme koko ajan tehnyt. Johnny vastasi, ettei hymyileminen kuulu hänen artisti-imagoonsa.

"Positive vibration, yeah..."

Katson vielä viimeisen kerran voimistuvaa merta, sanomme heipat Mirkolle ja muille Oasiksen tutuille, ja kävelemme päätielle nappaamaan taksin.

Taksikuski, joka esittäytyy Peteriksi, kertoo olevansa paitsi 10-vuotiaan kauniin Crispinan (mua vaan jaksaa hymyilyttää tämä nimi :)) ylpeä isä, myös Cape Coastin naapurikaupungissa Elminassa turisteille ohjelmaa järjestävä mies. Hän on matkustellut Thaimaassa, Etelä-Afrikassa ja Kuwaitissa, mutta kertoo Ghanan silti olevan hänen oma paratiisinsa. Peter järjestää turisteille kalastusreissuja, kanoottimatkoja laguunille, Elminan historia- ja kulttuurikierroksia, ja jopa sukellusta! Ehdittiinpä jutella paljon yhden kymmenminuuttisen aikana.


"Ghana is free! You see, we are free people!"

Peter hyppää autosta, hakee kassimme auton takaluukusta ja kantaa ne asemalla seisovan minibussin viereen. Hän varmistaa, että auto on menossa Takoradiin, antaa Davelle ylävitosen ja vilkuttaa iloisesti samalla kun hyppää taas autonsa kyytiin ja jatkaa työpäiväänsä paratiisissa.

Ostamme kymmenen cedin matkaliput ja istuudumme minibussin kyytiin odottamaan, että viimeisetkin kaksi matkustajapaikkaa täyttyvät. Vartin päästä ovi vedetään kiinni, ja taas mennään. Sisälläni pirskahtelee, koska seuraavakin kohde on niin minulle kuin Davellekin vähintään yhtä rakas kuin Cape Coast. David nukahtaa tyytyväisenä olkapäätäni vasten.

Mikä meitä Takoradissa odottaa, selviää taas jatkopostauksessa! Sitä ennen vielä pieni kokoava video meidän Capen retkeltä! Toivottavasti tunnelma välittyy.

One love,

Hanna & Dave


© 2020, Sun Ghana ry

  • Instagram
  • Facebook Sun Ghana Ry