Oli sunnuntai-iltapäivä ja kävelin ystäväni kanssa eräällä kauniilla rannalla Takoradissa. (Sunnuntaista onkin täällä Ghanassa muodostunut minun biitsipäiväni – aina kun sää sallii, suuntaan kohti merenrantaa heti aamupalan jälkeen, ja se jos jokin on luksusta!) Keräilimme tapani mukaan simpukoita ja pysähdyimme välillä katselemaan kaunista, syvän sinistä merta ja sen suuria aaltoja. Olimme jo kaukana lähtöpaikastamme, pienestä ja kodikkaasta rantabaarista, jota pyörittää ystävällinen ja pikkuruinen Betty, kun huomasimme rantaa reunustavan, korkean pensastiheikön läpi kulkevan väylän. Lähdimme kurkkaamaan, mihin se vie.
Kävelimme parikymmentä metriä kunnes edessämme avautui mangrovekasvillisuuden ympäröimä matalavetinen laguuni. Sen keskellä lipui vanha puinen kanootti kyydissään vanha hampaaton mies, joka työnsi seisoen vauhtia laguunin pohjasta pitkällä bambunvarrella. Kertakaikkisen kaunis näky. Tervehdimme miestä ja hän kertoi haparoiden englanniksi, että oli kalastamassa pikkukaloja.
"Ja minä tietenkin olin jo heti
neuvottelemassa meille pientä kanoottimatkaa!"
Käärin hameenhelmaani ylös, painoin jalkani lämpimän laguunin hiekkapohjaan ja ponkaisin siitä vauhtia noustakseni kanoottiin. Kanootti heijasi nopeasti hakiessani tasapainoa ja kun lopulta istahdin puulaudalle huomasin, kuinka kanootti oli painunut monta senttiä syvemmälle veteen. Ystäväni noustessa vielä kyytiin vedenpinta oli vain parin sentin päässä puuveneemme reunasta. Meitä vähän jännitti kalastajamiehen työntäessä ensimmäiset vauhdit. Kanootti liukui hiljaa kirkkaan ja täysin tyynen veden pinnalla. Kalastajaa nauratti. Hän kertoi, että laguuni ja siihen yhdistyvä joki oli syvimmillään vain 1,5m syvä, joten meidän ei tarvinnut olla huolissaan. Kun tasapaino alkoi löytyä ja pulssi laskea, aloin tuntea kutittelevaa onnea ja ihmetystä. Metrin päässä ohi vilistävä mangrovetiheikkö oli äänekäs ja täynnä elämää. Sirkat sirittivät ja linnut lauloivat, narisivat ja vihelsivät kuorossa. Kasvien vedenalaisten juurien joukossa uiskenteli pikkuriikkisiä kaloja ja kasvien varsissa kiipeili lukemattomasti puna-mustia rapuja.
"Oli vain luonto,
ei mitään muuta."
Laguunin auetessa joeksi, näimme muutamia muitakin kanootteja kalastajajineen kellumassa toisella puolella jokea. Pienet kalaparvet hyppelivät joukkoina veden yllä. Aurinko porotti. Kyselimme vanhalta mieheltä (jolla ei näyttänyt olevan mikään kiire saada meitä takaisin rantaan kesken työpäivänsä!), miten hän käytännössä kalasti. Hän kertoi nappaavansa kalat pienellä verkolla suoraan kanootistaan. Kysyin, myykö hän kalat torimyyjille, johon hän vastasi, että pienet kalat kasvatetaan isommiksi ennen eteenpäin myymistä. ”Haluatteko nähdä?”
Hän vei meidät kanootilla parinsadan metrin päähän joenvarteen. Siellä maalle oli kaivettu neljä isoa lampea. Mies kertoi, että joen kalastayhteisön kaikki jäsenet toivat pikkukalasaaliinsa lampiin ruokintaan ja kasvamaan. Suuriksi kasvaneet kalat oli sitten helppo napata ja myydä paremmalla katteella eteenpäin. Tulot jaettiin kalastajien kesken. Ohi lipuvista kanooteista vilkuteltiin ja huudeltiin iloisesti tervehdyksiä meille. Meidän kalastaja selitti kavereilleen iloisesti, että oli viemässä meitä veneretkelle. Se oli kaikista tosi hauskaa.
"Nautin täysin siemauksin.
Tuntui, kuin olisimme olleet
toisessa maailmassa tai todellisuudessa,
tai ainakin jollain toisella vuosisadalla."
Päästyämme takaisin rantaan (en halunnut tietää yhtään aikaisemmin ;)), kusuin vanhalta mieheltä, oliko joessa käärmeitä. No olihan niitä. Halusimme maksaa tyypille pienen palkkion hänen vaivannäöstään ja kauniista, odottamattomasta elämyksestä, jonka hän meille pyytettömästi tarjosi.
Tätä ja paljon muuta voi tehdä, nähdä ja kokea Ghanassa! Laita meille viestiä, jos sinua kiinnostaisi lähteä Ghanaan matkalle; annamme sinulle parhaat vinkit ja järjestämme lisäksi räätälöityjä matkapaketteja aina muutaman tunnin ohjelmasta viikkoihin!
Elämästä nauttien,
Hanna
PS Heittäydy aina, kun elämä antaa siihen mahdollisuuden!