Joulukirje Ghanasta kotiin

Oletko joskus viettänyt joulun jossain kaukana kodista, perheestä ja tutuista traditioista? Se saattaa herättää vahvoja tunteita, onhan joulu Suomessa monelle yksi niistä harvoista ajoista, jolloin keräännytään yhteen, rakastetaan ja ollaan läsnä.

Seuraavaksi Marian joulukirje Ghanasta kotiin vuodelta 2013.

"Joulutervehdys! 21.12.2013

Täällä hikoillessa ei tajua, että on joulukuu saati joulu. Joulun tuntua sydämeen tuo näiden ihmisten läheisyys ja pyrkimys päästä perheensä luokse jouluksi. Hekin syövät ”jouluruokaa”, juhlivat ja perheet on kokoontunut yhteen. Ehkä joulun perimmäisen tarkoituksen näkee ja kokee täällä vahvemmin. Olen kokenut sen saman joulufiiliksen silloin, kun olin vankilassa tekemässä kouluprojektia. Jokainen haluaa perheensä luokse jouluna, kenenkään ei pitäisi olla yksin, ainakaan jouluna.

Ja totta vie, haluaisin olla siellä teidän kanssanne. Syödä hyvin, katsella lempeää kynttilän liekkiä, haistaa kuusen tuoksun tai kuulla suomalaisia joululauluja. Haluaisin käydä kävelyllä hiljaisella, mutta kauniilla hautausmaalle muistellen rakkaita, edesmenneitä. Miten he joulun aikaan muistuvat niin lämpimästi ja eläväsi mieliin, ehkä siksi, että he olivat perhettä. He olivat joskus osa meidän jouluja.

Ja ei, en ole yksin. Täällä ei ole koskaan yksin. Erilainen joulu varmaan opettaa arvostamaan niitä perinteitä, joita perhe on joululle luonut. Eivätkä ne ole lahjat tai kiire, ne ovat kauniit hiljaiset yhdessäolon hetket.

Olen saanut nähdä täällä sen riemun ja ilon lapsesta, kun hän saa paketin. ”Minä sain lahjan” – ilon, onnen ja kiitollisuuden näkee koko kehonkielestä, ei tarvita sanoja. Ja miten ryhdikkäästi lahja otetaan vastaan. Tai miten pakettia tutkitaan, huolella ja sitä kannetaan ylpeydellä. Sisällölläkään ei ole niin väliä, se tulee yleensä tarpeeseen. Mutta, sen tunteen voi nähdä sanaakaan sanomatta, - ”Joku muisti minut, minä sain lahjan. Minä olen arvokas.” Minulle arvokkain lahja olette te siellä kotona, siskot, vanhemmat ja perhe. Te olette kaikkein tärkeimmät. Ja ystävät, erityisesti te, jotka sen sydämissänne tiedätte.

Välillä tarvitsee lähteä kauas, jotta näkee lähelle. Se on niin totta, eikä sen kauas tarvitse olla Afrikka tai Kuuba, se voi olla Hanko tai Kemi. Lähteminen on matkoista tärkein, ei määränpää. Se mitä määränpää antaa on tien antia. Ja jotkut matkat pitää tehdä yksin. Jokainen itsessään tietää milloin on aika lähteä, edes hetkeksi, viikonlopuksi tai päiväksi pois totutuista ympyröistä. Me ihmiset sokeudutaan siihen mitä on lähellä, ollaan kiinni asioissa, jotka eivät välttämättä ole edenneet aikoihin tai asioihin, jotka eivät enää anna mitään. Meillä jokaisessa on itsessään vastaukset, usein ne ovat jo melkein tuloillaan. Silloin olemme herkimmillä lähtemään puolitiehen vastaan muutosta. Meidän tarvitsee vain tietää, mitä kysymme ja mihin etsimme vastauksia. Jokaisella on oma tapansa ja tyylinsä, minulle tärkeimmät oivallukset on tullut lähdöissä. Ne ovat olleet matkat esimerkiksi ystävän luokse, kotiin perheen luokse tai ”Au-Pair” -perheen luo. Te olette myös niitä ihmisiä, jotka auttavat punnitsemaan, koska mennään metsään. Aina en ole edes kuunnellut tai kuullut mitä läheiset sanovat, mutta siltikin syvistä mudista on noustu juuri tärkeiden ihmisten avulla. Ne, jotka uskaltavat sanoa, ettei hyvältä näytä, puuttuvat. Puuttuvat jopa niin, että se tuottaa hetkellistä tuskaa, mutta on arvokkainta mitä toinen ihminen voi antaa. Olemalla ihminen ihmiselle on osoittanut vilpitöntä rakkautta ja välittämistä.

Mullakin oli tavoitteita tälle matkalle. Mutta voin kertoa, ettei niistä ajatuksissa olleista tavoitteista yksikään ole toteutunut. Sain kuitenkin tilalle jotain sellaista, jota en ole uskaltanut edes toivoa tai tiennyt juuri sitä tarvitsevani. Voin senkin sanoa, ettei tämä ole aina kivaa, ei todellakaan. Välillä nakertaa niin paljon, että sattuu. Ja surettaa, surettaa oma kyvyttömyys tai osaamattomuus, kauniimmin sanottuna keskeneräisyys. Ja silti tiedän, etten olisi ollut tähän valmis esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Tarvittiin aikaa ja asioita, totaali hajoaminen, jotta muutos ja mahdollisuus olisivat mahdollisia, muutosta itseni kanssa. Enkä vielä edes tiedä, mitä kaikkea tämä voi antaa ja aina se myös ottaa. Olen kuitenkin iloinen, että olen löytänyt taas sen Marian joka nauraa sekä kysyy miksi. Olin unohtanut uteliaisuuteni maailmaa kohtaan. Ja nyt ne yksinkertaisetkin asiat ovat suuria, vain siksi, että näen ne.

Tämän piti olla vaan joulutervehdys, jotenkin ajauduin sivuraiteille, mutta päätin silti kertoa nämä ajatukseni teille. Uskokaa unelmiin ja toivokaa. Toiveet toteutuvat tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin. Niin kävi myös minulle ja käy myös sinulle. Olette rakkaita, nauttikaa joulusta, ruuasta ja yhdessäolosta.

Rakkaudella Maria

p.s Tällaisten kirjeiden kirjoittaminen ei tee musta dramaattista tai hihhulia, halusin vain sanoa."

GBG toivottaa sinulle oikein kaunista, lämminhenkistä ja onnellista joulunaikaa! <3