Täytyy sanoa, että jännitti aika reippaasti, kun astuin lentokoneeseen vähän alle 1-vuotiaan poikani kanssa. Matkakohde Ghana. Lähdimme tapaamaan Davidin Ghanan sukua pariksi viikoksi. Olin ennen tuota reissua viettänyt Ghanassa reilut puoli vuotta parissa erässä, joten maa oli jo melko tuttu, mutta vauvan kanssa matkustaminen oli tietty erilaista. Matka sujui hienosti; Davidin isoäiti, tädit, sedät ja serkut hoitivat ja kantoivat poikaa vuorotellen samalla kun minä kuljin perässä ja tuputin Davelle vettä viiden minuutin välein. Raahasin matkalaukullisen vaippoja ja vauvanruokiakin mukaan, ihan vain ”varmuuden vuoksi”...no, tottakai Ghanastakin saa vaippoja ja vauvojen maissipuuroja ihan jokaisesta pikkukojusta.
"David alkoi päivien kuluessa sopeutua uusiin sukulaisiin ja lämpöön. Hän kikatteli talon lapsille ja istui vuoroin isoäitinsä selässä kantoliinaan käärittynä ja tätinsä ompelimon pöydällä kankaita hipelöiden. Kissat eivät pian enää olleetkaan pelottavia.
Kylmiin kylpyihin pieni ei tottunut koskaan!"
(Katkelma päiväkirjastani Ghanan matkan jälkeen vuonna 2012.)
Tämän jälkeen vietimme puoli vuotta Beninissä, Togossa ja Ghanassa Davidin ollessa 2,5 vuotias.
”Davidia ei pahemmin näy kun se leikkii talon edustalla ja
naapurissa päivät pitkät.Välillä vilahtaa vain vaaleanpunaiset
Hello Kitty-trikoohousut ja kiharapilvi. Jos Davelta kysyy,
että tulisitkos syömään jollof-riisiä tai pesulle, niin se huutaa
jo jostain kaukaa ”No, later!”. Iltaisin sitten tapellaan siitä samaisesta
riisistä kun kaveri on käynyt äitinsä rahapussista varastaneillaan
kolikoilla ostelemassa kirkon edessä olevalta myyjältä
keksejä ja tikkareita pitkin päivää.”
(Päiväkirjasta v. 2014, Ghana)
Viimeisten parin vuoden aikana olen työni puolesta matkustanut Ghanaan useita kertoja ja poikani on lähes jokaisella reissulla ollut mukana. Hän nauttii täällä olosta ja minä nautin, kun poikani saa kasvaa kahden täysin erilaisen kulttuurin ja ympäristön keskellä avarakatseiseksi ja rohkeaksi.
Lapseni on käynyt Ghanassa muutamaa eri koulua parin kuukauden työmatkojeni aikana. Paikallinen koulumaailma eroaa paljon Suomen koulusysteemistä. Oikea opiskelu aloitetaan jo parin vuoden iässä, jolloin lapset istuvat jo pitkää päivää pulpetin ääressä aakkosia taululta kopioiden. Perjantaisin on aina rennompi päivä ja silloin urheillaan ja leikitään. Poikani sopeutuminen koulunkäyntiin Ghanassa ei ole aina ollut helppoa, mutta uudet kaverit ovat auttaneet prosessia. David puhuu toisena äidinkielenään englantia, mikä on tietenkin myös ollut ehdoton etu koulussa ja ylipäätään koko Ghanassa olossa.
Nyt lähes 6-vuotiaana Dave viihtyy hienosti uudessa koulussaan lukuunottamatta paksua läksypinkkaa, jonka hän raahaa päivittäin koulusta kotiin, ja jonka parissa tuherretaan ainakin tunti. Kun aamuisin minä ja pihapiirimme koira saatamme pojan kahdeksaksi kouluun, ostamme matkalla snackin eli pillimehun ja pienen keksipaketin (jota D tietenkin rakastaa!) sekä vesipullon. Koululla on usein alkanut jo ”morning assembly” eli aamun avaus, jossa muutamat oppilaat soittavat rumpuja muiden laulaessa ja marssiessa koulun pihalla.
Mitäs kaikkea me sitten vapaa-ajalla teemme? Ensinnäkin täältä löytyy yllinkyllin leikkiseuraa aina. On onnekasta katsoa, kun pihapiirin ja naapuruston tytöt ja pojat, siskot ja veljet juoksevat pihaa edestakaisin, hyppien ja nauraen, kiipeillen, kaikesta mahdollisesta roinasta leluja rakennellen ja ohikulkijoita kumilenkeillä ampuen. Joskus joku on napannut kiinni napurin kanan tai kaatunut ja saanut polvensa auki. Välillä kannellaan ja riidellään.
Uiminen on ykkösjuttu, jota pyrimme tekemään ainakin kerran viikossa. Accrassa meri on sen verran saastainen, että siellä ei oikein voi uida, mutta uima-altaita löytyy kivasti. Altaalla menee usein koko päivä polskiessa, tuoreita mehuja juodessa ja vaikka ranskiksia syödessä. Daven paikallisten ruokien syöminen on vielä melko rajoittunutta riisiruokia ja jamssichipsejä lukuunottamatta, joten ranskikset on aina luksusta :).
Sitten pääkaupungin ulkopuolelta löytyykin jo ihania kookospalmujen ympäröiviä hiekkarantoja, joilla voi uida, keräillä simpukoita ja rakentaa hiekkalinnoja. Surffauskurssejakin on tarjolla lapsille muutamassakin paikassa, mutta Dave ei ole ainakaan vielä surffailusta innostunut. Bodyboardingin parissa puolestaan on vietetty monia suolaisia päiviä! Joskus iltaisin keräännymme nuotion ympärille kuuntelemaan rumpumusiikkia ja laulua, jolloin David nauttii jännittävästä tunnelmasta, kylmästä limpparista ja soittamisesta.
”Eilen täytimme merikiintiötä aamu yhdeksästä iltapäivä neljään.
David loiski ja polski onnellisena matalassa vedessä heittäytyen
aina vatsalleen aallon kuohuessa rantaan. Kävimme aina välillä
tankkaamassa appelsiineilla, banaaneilla ja maapähkinöillä.
Kun David väsähti se meni varjoon toisen pojan viereen
puunjuurelle istumaan ja katsomaan surffareita. Pikkupojalla oli
pitkä sokeriruoko, josta hän repi Davelle palasia pureskeltavaksi.”
(Päiväkirjasta v. 2014, Ghana)
Nähtävyyksistä Cape Coastin orjalinna on hieno kokemus pienelle pojalle tykkeineen ja tyrmineen, mutta paikan historia on tietty tosi rankkaa kuunneltavaa tai edes ymmärrettävää noin pienelle. Olen jo pitkään suunnitellut, että vien pojan Molen kansallispuistoon katsomaan villieläimiä kun hän vähän vielä tuosta kasvaa, niin saa mahdollisimman paljon irti kokemuksesta.
Mielestäni runsas ja eläväinen arki kuitenkin tarjoaa kaikkein eniten ihmeteltävää ja kiinnostavaa koettavaa pienillekin. Davidista on hauskaa seurata liikenteen sekamelskaa, ihmisiä töissä ja kaupungin sykettä iltaisin kun syödään jossakin katuravintolassa. Ghanassa lapsi törmää tietyllä tavalla elämän alkuperäisyyteen samalla tavoin kuin ehkä vielä jotkut maalaislapset Suomessa. Kanat teurastetaan, korit punotaan, sato kerätään ja kalat kuivataan. Kaikki mukavuudet eivät ole itsestäänselviä, kun sähköt tai vesi menee poikki, pyykit pestään käsin, käydään saavisuihkussa ja asiat eivät tapahdu hetkessä. Tietenkin täällä on mahdollista elää myös hienoilla uusilla asuinalueilla tai luksushotelleissa, jolloin todellisuus muuttuu täysin toiseksi. Paikallisissa, perinteisemmissä oloissa irtoaa minusta niitä autenttisia kokemuksia ja minusta on ihanaa, että myös poikani näkee ja kokee elämää eri näkökulmista.
"Erityisen hienoa on, että poikani oppii täällä ollessaan
kunnioittamaan vanhempia, jakamaan omastaan,
sekä olemaan omatoiminen ja käytännönläheinen."
Leikkiin ei aina tarvita hienoja välineita, vaan leikit ja lelut voidaan luoda ympäristöstä ja muiden seurasta. Luonto on lähellä. Kun sataa, niin sataa kaatamalla ja taivas on musta. Kun on harmattan-sesonki puut ja kasvit rapistuvat kuiviksi. Kun aurinko paistaa, se porottaa. Vuohet ja kanat juoksevat teillä, ja niitä on kiva jahdata kaveriporukalla.
”Niin tuo ystävämme David on onnistunut luomaan ympärilleen aika valtavan ihmisverkoston.
Täällä Busuassa joka toinen vastaantulija antaa pojalle high5:n, lentosuukon, keksipaketin,
hymyn tai silmäniskun.”
(Päiväkirjasta v. 2014, Ghana)
Ghanalaiset rakastavat lapsia. Tuntemattomat huomioivat ja tervehtivät pieniä. Lapsia ohjataan turvallisesti tien yli koulumatkalla. Vastuu lapsista on yhteinen. Tottakai jokapuolella maailmaa tapahtuu paljon pahaakin, ja niin minä kuin Mariakin olemme kohdanneet paljon surullisia asioita lasten suhteen mm. koulumaailmakokemuksiemme kautta. Myös lasten fyysinen kuritus nousee usein puheenaiheeksi Ghana-keskusteluissa. Sitä tapahtuu kouluissa ja kodeissa, mutta muutokset kasvatusasenteissa ja -toiminnassa alkavat näkyä vuosi vuodelta enemmän. Tämä on ollut asia, jota on ollut vaikea selittää Davidille, kun on tullut tilanteita, joissa hänen ystäviään on rankaistu kovin ottein.
Näin lopuksi suosittelen Ghanaa lämpimästi matkakohteeksi myös lapsellisille Afrikassa matkustelusta unelmoiville!
Oikein lämpimiä terveisiä täältä Accrasta,
Hanna
PS Lasten kanssa Ghanaan matkustettaessa pitää olla tarkkana rokotteiden ja lääkkeiden kanssa. Ainakin keltakuumerokote sekä malarianestölääkkeet ovat ehdottomia. Davidille olen aina antanut Lariamia malarianestoon, eikä hän ole reissuillamme koskaan saanut malariatartuntaa. Lieviä vatsatauteja on ollut muutamia kertoja, mutta olemme aina saaneet hyvää hoitoa ja lääkkeitä. Näiden vuosien aikana olen hyvin oppinut valikoimaan oikeat ruokapaikat, millä välttää jo suurimmat sairastumisriskit!
(Blogitekstiä on leikattu ja muokattu 5.11.2020. Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 12.3.2017 blogin vanhassa osoitteessa gobeyondghana.fi)