Näin syntyi Go beyond Ghana blogi

Kolme vuotta sitten tähän aikaan sain inboxiini yllättäen viestin:

"Hei Hanna! Tämä lähestyminen näin Facebookin välityksellä täysin tuntemattomalta voi vaikuttaa hullulta…mutta yhteinen kaverimme xxx kertoi, että projektisi kautta olet aika-ajoin Ghanassa, joten päätin laittaa sinulle viestiä. Olen myös itse Ghanassa oleillut epäsäännöllisen säännöllisesti viiden vuoden aikana, ja nyt taas mahdollisesti syksyllä menossa Boatengin Hannan koulua koutsaamaan. Pienet piirit näissä Ghanan kuvioissa on! Olisi ihan huippua tavata, Ghanassa tai ihan täällä Varsinais-Suomessa.

Mukavaa viikonloppua! Ai ni, ja hieno tuo sinun projektisi – huikeaa! Rohkea nainen!

Terkuin,

Maria"

...johon vastasin:

"Moikka! Kiitos viestistäsi, pienet piirit tosiaan! Palasimme juuri muutama päivä sitten Ghanasta kotiin ja nyt on ihan pöllähtänyt olo kun olin kuvitellut palaavani Suomen kesään ja nyt täällä värjötelläänkin vesisateessa hah. Tutustuin xxx viime talven Ghanan reissullani ja kävinkin silloin ensimmäistä kertaa Hannan superihanalla koululla, Hannaankin tutustuin vasta viime syksynä. Ihania kaikki! Meitä Ghanaan hurahtaineita näyttää olevan yllättävänkin paljon! Meinaatko lähteä pitkäksi ajaksi syksyllä? Viisi vuotta - olen itsekin pyörinyt siellä vuodesta 2009 asti ja rakastun joka kerta enemmän! Missä päin Ghanaa olet ollut ja asunut ja mitä tehnyt? Mielenkiintoista! Olisi hauskaa tavata, missä päin asut? Olen itsekin todnäk Ghanassa elo-syyskuun aikoihin, että sielläkin sitten jos satutaan samaan aikaan! Asustelen lähinnä Takoradissa, mutta nyt nuo projektikuviot vetää kovasti Accraankin päin. Terveisin, H"

No me sitten tavattiin muutamaa viikkoa myöhemmin tämän mysteeri-Marian kanssa Turun kaupungin kirjaston sisäpihan terassilla. Olin tietenkin tyylittömästi myöhässä (GMT - Ghana man time, mutta miksi se ei ollut purrut Mariaan!?). Tunnistin Marian jo kaukaa hänen ghanalaisesta käsilaukustaan. Puuskutin paikan päälle, tervehdittiin, ja alettiin availemaan meidät yhteen tuoneita Ghanan taustojamme.

"Maria on niin aito oma itsensä ja aina läsnä,

että se on samaan aikaan helpottavaa

ja hätkähdyttävää."

Tuntui hauskalta elää tunnelmia, muistoja ja hetkiä Accran tutuilta kaduilta yhdessä ja etänä Suomesta käsin ja toisaalta höpötellä molempien edessä häämöttävästä tulevan syksyn Ghanan matkasta. Tavattiin useampaan otteeseen kesän aikana.

Sitten parin kuukauden päästä löysimmekin toisemme monien mutkien kautta asumasta saman katon alta, pienen asunto-kompleksin päätyhuoneista. Meillä oli yhteinen keittiö ja patio omien huoneidemme välissä asuvan marokkolaisen herran kanssa. Ja voitte vain kuvitella millaisia raivon, ilon, uupumuksen ja onnen fiiliksiä tuossa talossa on eletty ja jaettu, kun minä uurastin kuivasanitaatiohankkeeni kanssa ja Maria teki pitkää päivää Hannan kuurojen koulun rehtorina. Ja kyllähän meidän silloisessa asuinyhteisössäkin tapahtui kaikennäköistä komediaa ja draamaa. Kävimme usein yhdessä syömässä tai teimme ruokaa aina joskus kotonakin. Raskaimpia päiviä kuitattiin olutlasin äärellä naapurin vitretyssä katubaarissa tai colalla parin sadan metrin päässä olevalla hiekkarannalla. Talon käytävällä leijui marokkolaisen naapurimme huoneesta tulviva ruusuvesi-leivosten tuoksu, takapihalla pyykinkuivausnarujen viereisestä huoneesta kaikui nigerialainen poppi yötä päivää, ja pihapiirin omistava "Grand Ma" kävi aina aika ajoin räjähtelemässä pojalleni Davidille siitä, että hänen jalkapallopelit jättivät jälkiä ulkoseiniin.

- "Moi! Mult on credit loppu! Mennäänkö Papayeen kuitenkin kun kulmapaikassa ei ole jamsseja tänään?"

- "Kohta siel""

- "Tuleeko puhelu läpi?"

- "Missä menet?"

- "Sori, akkukin loppui. Täällä ollaan!"

Lähes päivittäin juttelimme siitä, miten upeaa olisi jotenkin hyödyntää maasta kertynyttä tuntemustamme. Molemmat myös suunnittelimme osittain asuvamme Ghanassa tulevaisuudessa. Kolme kuukautta hurahti nopeasti ja oli se sitten aika tyhjentävää palata meidän pieneen kaksioon Turkuun Daven kanssa ja jättää Maria ja meidän ghanalais-nigerialais-marokkolais-amerikkalais-saksalais-filippiiniläisyhteisö taakse.

Seuraavana kesänä saimmekin muistella Marian kanssa Ghanaa yhteisin muistoin ja ihan loppuvuodesta saimme idean lähteä bloggaamaan Ghanan kokemuksistamme ja katsoa, mitä se toisi tullessaan. Siitä lähdimme suunnittelemaan ja lopulta maaliskuussa 2017 Go beyond Ghana -blogimme oli totta.

Tänään Maria kävi pikaisesti luonani aamukahvilla ja pikapalaverissa. On hassua, miten ystävyys muuttuu, kun aletaan työskentelemään ja hoitamaan projektia yhdessä. "Mitä kuuluu" - viestit vaihtuvat "Kumpi vastaa sähköpostiin tulleeseen tiedusteluun" tai "Kuvia blogiin Drivessa!" -viesteihin ja viini-illat tulevaisuuden unelmista seuraavien blogi-juttujen aiheiden suunnitteluun. Se on erilaista, mutta myös todella antoisaa ja hauskaa.

"Ja mikä tärkeintä,

toteutamme molemmat itsejämme

ja teemme Ghanan unelmistamme

melkein huomaamatta totta!"

Reilu vuosi on siis kulunut blogimme perustamisesta ja on tosi inspiroivaa tehdä ja luoda lisää, kun blogin trafiikki vilkastuu päivä päivältä, lukijat ottavat yhteyttä, ja jakavat juttujamme eteenpäin. On upeaa jakaa vastuu toisen kanssa - kumpikin vetää hommaa eteenpäin vuorotellen elämäntilanteen ja fiiliksen mukaan.

Tällä hetkellä työn alla on mm. erillisen yhdistystoimintamme käynnisteleminen, josta kerromme ihan pian lisää! Meillä on mukana mahtavia tyyppejä ja tekijöitä, sekä vielä mahtavampia hankkeita aloitteilla niin Suomen kuin Ghanankin päässä. Blogi jatkaa vanhaan malliin aihealueesta toiseen hyppien ja erilaisia näkökulmia ottaen. Lisäksi Ghanaan kohdistuvaa matkailupuolta tulemme nostamaan esille yhä enemmän, koska meidän mielestä jokaisen villin, vapaan ja ajattelevan sielun pitäisi ehdottomasti lähteä kokemaan maa omin aistein, tuntemuksin ja elämyksin!

Ja sitten katse kohti ensi viikonlopun Maailma Kylässä -festareita. Yksi vuoden kivoimpia tapahtumia! Tulethan nykäisemään hihasta jos bongaat minut tai Marian ihmispaljouden joukosta!

Kiitollisin, onnellisin terveisin,

Hanna