Matkailu voi olla niin paljon muutakin kuin rantalomaa, seikkailua ja irtiotto. Se voi kääntää uuden luvun elämässä. Se voi antaa elämälle uuden merkityksen. Se voi muuttaa kaiken.
Lähdin itse elämäni matkalle kahdeksan vuotta sitten. Elän nyt matkani neljättä lukua.
Ensimmäinen, ja tärkein luku: Lähde!
Oli tammikuinen yö vuonna 2009 ja minä kirjoitin. Asuin perheeni kanssa väliaikaisesti Raisiossa kerrostaloasunnossa, kun omassa kodissamme tehtiin muutaman kuukauden ajan remonttia. Oli pimeää, siskoni nukkui huoneen toisella seinustalla ja minä loksauttelin elämäni paloja paikoilleen pienen lampun valossa. Edessä oli ylioppilaskirjoitukset. Koko edellinen vuosi oli ollut henkisesti raskas ja sekava, hillittömästi kasvukipuja, ja samalla minun oli tehtävä päätös siitä, miten elämäni jatkuisi lukion jälkeen.
"Tein jonkinlaista unelmakarttaa ja sieltä se tuli
kirkkaana, nopeana väläyksenä;
lähden vapaaehtoistyöhön Afrikkaan!"
Olin kuolla jännitykseen, kun aloitin malarianestolääkityksen, kun pakkasin, ja kun halasin äitiä viimeisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä. ”Mä lähden nyt!” Oli hengästyttävää toteuttaa unelmaa ja elää täydessä tiedottomuudessa siitä, mitä tuleman pitää. Ensimmäistä kertaa ihan yksin. Matkalla.
Oikealla tiellä eksyksissä
No mistä tietää, että on eksynyt sille elämänsä matkalle?
Alle kolmekymppisen elämäni aikana olen tähän mennessä kokenut neljä sykähdyttävää päivää. Niitä sellaisia päiviä ja hetkiä, kun tietää, että tämän takia elän, olen oikealla tiellä, ja että elämä on ihme. Päiviä ja hetkiä, jotka muistaa ja tuntee kuin eilisen, ja jotka saavat ihon kananlihalle ja sydämen pakahtumaan. Päiviä ja hetkiä, jotka helposti kuvittelemme irrallisiksi sattumiksi, vaikka ne juuri muodostavat elämämme punaisen langan. Tällaisista "sykähdyspäivistä" kolme neljästä olen kokenut matkallani. Ensimmäinen niistä oli ensimmäinen päiväni Ghanassa:
Minä ja pari muuta vapaaehtoista olimme saapuneet Accraan myöhään edellisenä iltana. Aamulla hyppäsimme pikkubussiin, joka lähti viemään koko vapaaehtoisporukkaa alkuleirille johonkin pieneen kylään, jonka nimeä en enää muista. Tunne, joka pirskahteli sisälläni, kun katsoin ulos ikkunasta ghanalaista elämää oli aivan uudenlainen. Olin onnellinen, ihmeissäni ja jännittynyt. Tunsin täysinäisyyttä.
”Kutsumus saa sinut toimimaan toisin kuin mikään muu.
Se on asia, johon tunnet vetoa, jota kohtaan tunnet intohimoa,
se täyttää sinut ilolla ja sen toteuttaminen sytyttää sydämesi eloon.”
- Rhonda Byrne, Sankari -
Nautin Ghanassa olostani tuolloin(kin) aivan mielettömästi. Se oli valtavaa kasvun aikaa. Kohtasin kokemattomuuteni ja tasapainottomuuteni. Kohtasin erilaisuuteni, itsekkyyteni, yksinäisyyden ja äärimmäistä pelkoakin. Minusta tuli rohkeampi, uteliaampi ja ymmärtäväisempi. Edellisestä vuodesta roikkumaan jäänyt masennus vain katosi ja unohtui, koska elämäni täyttyi kaikella muulla merkityksellisemmällä. Elin täysillä! Ja rakastuin...
Ghanalais-suomalainen poikani David syntyi vuotta myöhemmin, mikä loi minulle uuden ja aivan erilaisen siteen Ghanaan. (Davidin syntymäpäivä muuten edustaa toista elämäni sykähdyttävintä päivää, mutta ei nyt sotketa sitä tähän matkailu-aiheeseen, vaikka raskauskin totta tosiaan on matka ihan omassa sarjassaan!)
Kun David oli 2,5-vuotias lähdimme puoleksi vuodeksi Afrikkaan. Siellä opettelin äitiyttä uudestaan aika eri vinkkelistä; ei sillä, että olisin aina välttämättä halunnut ja ollut valmis, mutta olosuhteiden pakottaman sitä sopetuu ja jälkikäteen huomaakin, että siitä on syntynyt oikea rikkauden sammio! Matkalla saa ja pitää olla välillä eksyksissä..
"Vain mukavuusalueen ulkopuolella voi todella kasvaa".
Mukavuusalue? Siellä ei olla ainakaan silloin, kun ryhtyy Ghanan ja Suomen väliseksi ekosanitaatio-alan yrittäjäksi! Yrittäjyys jo tietenkin itsessään on aikamoinen seikkailu. Mutta yrittäjyys ulkomailla; kehitysmaassa? No niin minä ja meidän tiimi päätti kuitenkin tehdä. Ja voi elämä millaiset kolme vuotta matkaa meillä on takanamme. Taistelua ja toiveita, esteitä ja ihmeitä. Sanoisin, että kärsivällisyyttä on koeteltu rahoitusta, papereita, lupia, sopimuksia, asiakkuuksia ja alihankintasopimuksia hoitaessa. On rakennettu vessoja pienissä kylissä ja suurissa slummeissa, kohdattu köyhyyttä, korruptiota ja välinpitämättömyyttä. On tavattu suurlähettiläitä, kyläpäälliköitä, ministereitä, kastittomia, vedättäjiä ja ihmisenkeleitä. Ja on muuten opittu.
Viimeiset työvuodet ovat tuoneet tulleessaan myös ne tähänastisen elämäni kaksi viimeisintä "sykähdyspäivää". Olimme työkaverini kanssa työmatkalla Intiassa ja meidät vietiin Mumbaissa maailman toisteksi suurimpaan slummiin, Dharaviin. Se pysäytti äärimmäisillä kontrasteillaan. Organisoitu yhteisö ja yhteistyö saivat minut ihailemaan ihmisten vahvuutta, uskoa ja luovuutta. Kokemus meni ja jäi ihon alle, herättäen minussa tiedon ja päätöksen siitä, että jokaisella meistä on täällä suuri merkitys, mikä pitää täyttää. Jos pienet lapset Dharavissa, joilla ei siis ole mitään muuta kuin usko ja tahto, löytävät merkityksen elämälleen, ja useat vielä toteuttvatkin sen, jotkut jopa uskomattomissa sfääreissä, niin kyllä minunkin on hitto vie kunnioitettava elämää sen verran, että täytän tehtäväni ja merkitykseni. Ja taas matka jatkui.
Toinen ikimuistoinen päivä tuli koettua Ghanassa, kun toimitimme usean kuukauden ponnistelun jälkeen erääseen maanviljelijöiden pikkukylään kymmenittäin vessoja. Tuo kuulostaa hullulta, mutta silloin ajattelin, että loimme tyhjästä kaiken, ja lopulta oli uskomattoman sadonkorjuun aika. Oli pysäyttävän palkitsevaa tuntea, että omalla ja koko meidän tiimin työllä pystyttiin luomaan muille niin paljon hyvää. Muistan kun istuin palmun kannolla, itkin ilosta ja soitin äidille:
”Nyt mun unelmani tapahtuu!”
Tässä oli vain murto-osa kaikesta siitä kasvusta, mille matkani ja erityisesti Ghana ovat tarjonneet pohjan. Katkelmia minun elämäni matkasta.
Entä sinä? Millaisista "sykähdyspäivistä" sinun elämäsi punainen lanka on alkanut muodostua? Oletko jo löytänyt sen oman juttusi, joka antaa elämälle merkityksen, unelmat ja suolan jokaiseen päivään? Lähtisitkö sinä elämäsi matkalle?
Love,
Hanna
(Blogitekstiä on leikattu ja muokattu 5.11.2020. Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 6.8.2017 blogin vanhassa osoitteessa gobeyondghana.fi)