Parhaat matkamuistot syntyvät hetkistä

Ghana on yksityiskohtia ja yllättäviä tilanteita. Vaikka Ghanassa on matkailijalle vaikka mitä nähtävää, tehtävää ja koettavaa niin värikkään ja voimakkaan kulttuurin ja historian, kuin kuvankauniin luontonsakin puolesta, maan arki tarjoaa kuitenkin ehkä ne koskettavimmat ja ikimuistoisimmat hetket.

"Sen sijaan, että hermostuu kuumassa

liikkenneruuhkassa tai sateensuojassa seisoessa,

kannattaa pysähtyä katselemaan

mitä ympärillä tapahtuu.

Se nostattaa usein hymyn huulille."

Ajattelen aina välillä kaupunkien ja kylien katuja kulkiessani, että olisipa minulla näkymättömyysviitta, jonka suojassa voisin pysähtyä pällistelemään ja kuvaamaan ohikulkevia tilanteita. Pieni poika istuu tien reunassa särkemässä maapähkinöitä kaikessa rauhassa pikkuruisilla sormillaan, vanha nainen istuu tulenpunaisessa puvussaan katoksen alla, edessään kori täynnä hänen pukunsa värisiä palmupähkinöitä. Lapset kiipeilevät katukaupan rautaportissa ja pelaavat ampea, paikallista leikkiä, jossa käsiä lyödään yhteen tietyn rytmin mukaisesti kavereiden kanssa. Isot koululaistytöt kikattavat bussissa samalla kun jakavat ostamiaan lihapiiraita keskenään.

Monet eivät halua tietenkään tulla kuvatuiksi tuntemattomien toimesta, tekemisen autenttisuus haihtuu nopeasti, kun ulkopuolinen ilmaantuu viereen ihmettelemään, eikä kaikkiin paikkoihin ole ylipäätään kovin järkevää pysähtyä pyörimään kameroiden ja kännyköiden kanssa ulkomaalaisena. Haluan kuitenkin jakaa teidän kanssa sanoin muutamia tämän viikon aikana kokemiani hetkiä, jotka pysäyttivät minut hymyilemään kesken arkisten toimieni. Ja jos haluaa visuaalisempia, aidommin aistittavia kokemuksia, niin sitten vaan viisumihakemus vetämään ja tänne ihmettelemään!

Kun auto jämähti tien poskeen

Olin juuri kadun varteen pysäköidyn auton etupenkillä kaivamassa laukustani puhelinnumeroa, johon lähettäisin Mobile Money -rahasiirron Accraan, kun viereisen talon seinustalla istuskellut nuori poika tuli auton viereen viittomaan ja osoittelemaan auton etuosaa. Auto oli huomaamatta ylikuumentunut ja edestä vuosi jotakin nestettä. Kadun toisella puolella kulkeva tuntematon mies tarjoutui hakemaan hinausauton paikalle. Kävin odotellessa hoitamassa rahasiirron ja ostamassa poikani kanssa kadun päädystä kaakaojuomat ja vastapaistetut munkit välipalaksi. Seisoskelimme auton vieressä eväitä syöden. Monet ohikulkijat tervehtimät meitä ja kysyivät, tarvitsimmeko apua. Eteemme parkkeerannut mies liittyi seuraamme tutkimaan autoa ja rupattelemaan. Vastapäätä seisoi kolme lasta nojaillen pysäköityyn taksiin, tilannettamme tiiviisti seuraten. Katseeni kohtasi heidän äitinsä kanssa ja hymyilimme. Kadun appelsiinikojun myyjät, vanhat huivipäiset naiset kuorivat hedelmiä kekittyneesti ja kiireettömästi, ohikulkevaa liikennettä katsellen ja kommentoiden.

Mies palasi puolen tunnin kuluttua hinausauton kyydissä. Kaksi tietä ylittävää nuorta miestä kävelivät suoraan automme taakse ja alkoivat mitään kyselemättä työntämään sitä hinausauton kyytiin. Kaikki tiesivät täsmälleen miten homma toimii. Kaikki tilannetta auttaneet saivat muutaman cedin käteen ja lähtivät iloisesti tervehtien ja onnea toivotellen jatkamaan omia puuhiaan.

Hyppäsimme taksiin ja saatoimme auton korjaamolle toiselle puolelle Takoradin kaupunkia. Ei mennyt ihan niin kuin verkkopankin tilisiirto Suomessa, mutta asia - ja pari muutakin - tuli ainakin hoidettua!

Yllättäviä kohtaamisia rannalla

Tänä sunnuntaina matka rannalle olla ruuhkaisa. Perille päästyämme selvisi, että Ghanan presidentti oli vierailulla rannan päädyn hotellissa. Pienen rantakylän pääkadulla huristeli suuria mustia luksusautoja edestakas – vuohet ja kanat väistäkää! Kävelin merenrantaan katselemaan värikkäitä perhosia, jotka lepattivat valtavia siipiiän merituulessa. Lapset rakensivat vähän matkan päässä hiekkalinnaa. Joku kantoi kaksi kilpikonnaa linnan vallihautaan ja lapset olivat innoissaan ja ihmeissään.

Pieni tyttö, joka oli pukeutunut pienestä paikallisesta printtikankaan suikaleesta ja jostain säkkikankaan näköisesta materiaalista viritettyyn mekkoon tuli seisomaan viereeni. Hän ei sanonut mitään, katseli vain vakavana merelle ja raaputteli hampaillaan paikallisen mantelipuun kirkkaanvihreää suurta siementä. Tuli suurempi aalto ja vesi vei mukanaan tytön pienet tummansiniset muovivarvastossut. Hän alkoi itkemään ja ohikulkeva nuori poika kävi salamana saalistamassa tossut merestä. Halasin tyttöä lohdutukseksi: ”It’s OK” (kuten Ghanassa aina tavataan sanoa itkeville lapsille), ja lähdin kävelemään rantabaaria kohti lounaalle. Istuuduttuani huomasin tytön seisovan taas vieressäni. Nostin viereeni tuolin ja nostin tytön siihen istumaan. Hän jatkoi samalla vakavalla katseella merelle päin tuijottamista ja pähkinän raaputtelua.

Hetken kuluttua olkapäälleni koputettiin. Käännyin ympäri ja takanani seisoi kylän tuttu kuuro nainen, joka myi päänsä päällä sesongista riippuen banaaneja, maapähkinöitä tai avokadoja. Tänään hänellä oli tuoreita pähkinöitä. Nainen pyysi minua nostamaan vadin pöydälle. Ostin pussillisen ja särjin pikkutytölle muutaman. Nainen laittoi antamani kaksi cediä taskuunsa, meni taakseni seisomaan ja alkoi tehdä suolaisista hiuksistani lettiä. Kun hän oli valmis, hän koputti taas olkapäätäni ja piirsi siihen ympyrän. Ponnariko? Etsin yhden laukustani ja ojensin sen kysyvästi hänelle. Nappiin meni. Kun kampaus oli valmis, nostimme vadin takaisin hänen päänsä päälle. Viitoin, että missä vieressä istuvan pienen tytön koti oli, ja hän viittoi nauraen, että tyttö kyllä osaisi mennä kotiinsa. Kun nainen lähti, paikan koira tuli jalkojeni päälle makaamaan: ”rapsuta mua”. Siinä se makoili kunnes näki rannalla toisen koiran, jonka kanssa se ryhtyi takaa-ajoon ja leikkiin. Kotimatkalla tie oli lähes tyhjä autoista. Söimme inkiväärikeksejä ja joimme kylmää vettä pitkän rantapäivän jälkeen. Katselin tähtitaivasta avoimesta ikkunasta ja tunsin kuinka ohut, viileä tuuli puhalsi ikkunasta sisään. Yöllä sataa!

Melonilähetys

Olin matkalla Takoradista Accraan minibussilla. Penkkien selkänojat olivat matalat ja nuokuin puoliunessa heräten aina siihen, että kolautin pääni ikkunaan bussin pomppiessa tien hidasteita ylös ja alas. On sadekausi ja tienposket ovat mangoja ja vesimeloneja pullollaan. Suuret röykkiöt kaikissa eri vihreän sävyissä näyttivät kauniilta. Hedelmiä ohikulkijoille myvät naiset merkkasivat ja lajittelivat omia satojaan ja juttelivat. Toiset imettivät pieniä vauvojaan varjossa, toiset taas kärkkyivät asiakkaita aivan tien reunassa. Minibussin kuski osti ikkunasta yhden kolmen cedin valtavan melonin ja pyysi ensimmäisessä matkustajarivissä istuvaa miestä ottamaan sen jalkatilaansa. Matka jatkui. Seuraavaksi tuli vastaan fante kenkey (paikallinen ruoka, joka valmistetaan maissia käyttämällä) -kauppiaat. Tien varressa oli ihan vierekkäin useita puisia myyntipöytiä, joiden päälle oli kasattu huolellisesti kymmeniä fante kenkey paketteja. Jokaiseen pöytään oli maalattu kauppiaan nimimerkki: Grace, Aunty Aggie, Rose..

Pysähdyimme huolto-asemalle ”pissatauolle” matkan puolivälissä. Koko bussi tyhjentyi, jotta takapenkkiläisetkin pääsivät ulos. Miehet juoksivat aseman laidalle riviin ja naiset kioskin taakse vessoille. Kuski alkoi jo pian tööttäilemään: ”Matka jatkuu!”. Bussi täyttyi, vieressäni istuvan naisen sylissä noin 5-vuotias tyttö nosti reippaasti laukkuni kyytiin ja asetteli sen huolellisesti jalkatilaan. Hänen virnisti minulle jännittyneenä, suussa vilkkui ihanat harvahampaat. Parin kilometrin kuluttua kuski pysähtyi tien laitaan, pyysi vesimeloninsa ja ojensi sen ikkunastaan tien laidassa odottaneelle miehelle. He nauroivat, tekivät ghanalaisen käsitervehdyksen, ja toivottivat toisilleen siunausta.

Perillä Accrassa kävin monen tunnin matkan jälkeen ostamassa kunnon ruoka-kaupasta yhden oluen, omenoita ja suklaata. Ilmastoidun kaupan ulkopuolella pääkaupungin paksu, lämmin ja saasteinen ilma hyökkäsi iholle. Vastapäisen baarin avoimista omista tulvi jätti-tv:n futismatsin yleisön humina, sekä paikan päällä olevien katsojien kova-ääniset, innokkaat huudot. Ja minä halusin jo päästä rojahtamaan sohvalle rauhaan.

Toivottavasti sinuakin hymyilytti!

Hanna