Sun Ghana ry:n kirjekaveriprojekti käynnistyy!
Astun luokkaan paperipinkka kainalossa. Takarivin poika huomaa saapumiseni ja kuiskaa innoissaan: "Madam is here!" Koko muu luokka kohahtaa ja kääntyy salamana taaksepäin. Samassa kaikki jo seisovat pulpettiensa vierellä sanoen ryhdikkäästi kuorossa:
"Good morning, madam!"
"Good morning children, how are you today?"
"We re fine, thank you, and you?"
"I am fine and happy to be here with you! Please, sit down."
Pyydän kaikkia ottamaan pulpetille ainoastaan lyijykynän, kumin ja viivaimen. Alkaa taas kohina, lapset hyppelee sinne, tänne, repulle, naapurin pöydän alle ja viereiseen luokkaan. Parin minuutin päästä lähes kaikki ovat taikoneet jostakin työskentelyvälineet.
Kysyn lapsilta, kuinka moni on joskus kirjoittanut kirjeen. Muutama käsi nousee reippaasi ylös. Mikä oikeastaan on kirje? Juttelemme tiedonkulusta nykyaikana, siitä miten sähköinen viestintä on korvannut pitkälti peruspostin, ja viemme keskustelun jopa niinkin kauas kuin Ghanan vanhaan viidakkorumpuviestintään, jossa kylä toisen perään soitti samat rytmit puurungon päälle pingotettuun lehmännahkaan, ja viesti saatiin kulkemaan näin satojen kilometrien matkoja.
Jaan oppilaille paperit, piirrämme viivainten ja kirjanreunojen avulla kirjoitusrivit, ja alamme pohtiman, mitäs paperille sitten kuuluu kirjoittaa. Päivämäärä, saaja, tervehdys ja itsensä esittely. Mitäs me haluamme suomalaisille kirjekavereillemme kirjoittaa? Mitä me haluamme heiltä kysyä?
Ensiksi kurkkaamme kartalta, että missä tämä Suomi oikein sijaitsee, ja missä kaupungissa kirjekaverimme asustavat. Sitten kysymyksiin. Oppilaat eivät meinaa pysyä tuoleillaan kun heiluttelevat niin innokkaasti käsiään saadakseen oman kysymyksen esittelyvuoron. "Kuka on Suomen presidentti?", "Millainen on Suomi?", "Lempiruoka?", "Mikä on isän nimi?", "Entäs äidin?"
"Miksi he eivät pidä koulunkäynnistä?" Tosiaan, olimme viime viikolla videopuheluyhteydessä kirjekaveriluokkaamme Suomeen, ja toisiimme tutustuessa suomalaiset 6-luokkalaiset kysyivät luokkamme oppilailta, mitä he ajattelevat koulusta. Ryhmämme huusi yhteen ääneen: "Me tykätään koulunkäynnistä!". Kysyessämme samaisen kysymyksen takaisin, saimme vastaukseksi "Eeeeei tykätä!" Tästäkös vasta keskustelu heräsi, ja meidän kaikkien ohjaajien ja opettajien mielestä se oli oikein tervetullutta ja tervettä lasten ajatustenvaihtoa! Perspektiivejä!
Kirjeen loppuun vielä nimikirjoitukset ja sitten siirrytään askartelun pariin! Oppilaista yksi jakaa tovereilleen uudet puhtaat paperit ja uurastus jatkuu. "Piirrä kuva itsestäsi!"Lapset virnuilevat ja raapivat päätään: "Oh madam!" Kerron, etten aio piirtää malli-minää taululle kaikkien kopioitavaksi, vaan nyt oppilaat saavat poikkeavasti ihan itse miettiä, miltä näyttävät, ja piirtää sen paperiin. "Taiteessa ei ole oikeaa ja väärää!" Seuraavaksi työn alla on piirros omasta kodista ja perheestä. Nyt täällä aletaan jo heittäytyä! Jatkamme vielä puoli tuntia piirtäen Ghanan lippua ja avaten sen merkityksiä saajille, sekä ghanalaista adinkra-symbolia.
Kerään teokset ennen kuin toisten arvostelu alkaa lähteä käsistä. Kello kilahtaa, ja alkaa ruokatunti. Koko katras hyppelehtii ja tanssii luokasta ulos ruokajonoon. Tänään syödään riisiä ja tomaattikastiketta. Minä siirryn seuraavaan luokkaan. Ekaluokkalaisten kanssa kirjoitetaan aika reippaasi lyhyempi kirje.
Pari päivää ahkeraa kirjotusta, vaikeita viivoituksia ja hassuja, mutta tosi tärkeitä piirustuksia, ja kirjepinkka on valmis lähtemään Suomeen! Ette arvaakaan, miten paljon täällä jo odotetaan postia Suomesta!
"After all, my letter is important."
Sun Ghana ry:n kirjekaveriprojekti on yksi osa kohdekoulumme vapaaehtoistyö- ja työharjoittelutehtävistä. Mikäli vapaaehtoisuus tai harjoittelu Ghanassa kiinnostaa, käy tutustumassa kohteisiimme täällä!
Hanna