Ghanassa peruskoulu on pakollinen ja sen pitäisi olla valtion kouluissa mahdollista jokaiselle lapselle.
Köyhyydessä elävillä perheillä on harvoin kuitenkaan mahdollista maksaa muun muassa koulupukuja, kirjoja tai antaa ruokarahaa. Koulumaksujen suuruus ei määrittele opetuksen laatua, kun puhutaan ghanalaisista kouluista, olivat ne sitten yksityisiä tai valtion kouluja. (Tämä perustuu kokemukseen ghanalaisista kouluista eikä ole verrattu maailman kärkiluokkaa opetuksessa pitävään Suomeen.)
Tytöt saavat opiskella ja työllistyä siinä missä pojatkin. Riski siihen, että nainen lopettaa koulun kesken on suurempi kuin miehillä esimerkiksi perheen perustamisen vuoksi.
Ghanassa nainen työllistyy ja vielä useammin työllistää itsensä esimerkiksi hyvin perinteisiin nais-valtaisille aloille kuten ompelijaksi, katuruokaravintoloitsijaksi, tarjoilijaksi, hoitajaksi tai opettajaksi.
Nämä ovat ammatteja, jotka vaativat useimmiten alkupääomaa ja-/tai koulutuksen.
Nainen ilman peruskoulutusta on kaikkein heikoimmassa asemassa. Syrjäytyminen yhteiskunnasta voi johtaa esimerkiksi rikollisuuteen, prostituutioon tai päihteiden käyttöön. Ghanassa nainen, joka esimerkiksi on päihteiden ongelmakäyttäjä, on kaiken lisäksi usein vaarassa syrjäytyä perheyhteisöstä. (Yleistäen voisi sanoa, että perheyhteisön ”hylkääminen” on pahempi rangaistus kuin vankilatuomio.)
Tutustuin tammikuussa erääseen naiseen, kun kävelin pitkin tomuista hiekkatietä, jonka varrella oli mitä kekseliäimmin rakennettuja persoonallisia koteja. Pysähdyin ostamaan vettä ja näin metallisen kontin jonka lasioveen oli liimattu tarra manikyyripalveluista. Mielenkiinnosta pistäydyin sisälle vain parin neliön metallikonttiin. (Yleensä vähät välitän moisista palveluista, mutta jokin herätti kiinnostukseni.) Ja siinä hetkessä olin täysin eri maailmassa kuin kadulla jossa hetki sitten kuljin. Sisällä oli tyylikäs nuori nainen tekemässä geelikynsiä asiakkaalleen. Tila oli sisustettu kauniisti, jokaiselle tavaralle oli oma paikkansa ja herkullisen väriset kynsilakat aseteltu kauniisti esille. Olin hämmästynyt ja niin oli nainenkin, tuolla alueella varmasti ei valkoinen naamaansa ovesta sisälle pistä päivittäin. Pahoittelin, että keskeytin hänen työskentelyn ja varasin ajan hänelle (Kyllä, varasin ajan joka kirjattiin vihkoon - tämä ei todella ole yleistä Ghanassa!)
Muutamaa päivää myöhemmin istuin naisen liikkeessä tuulettimien alla laitattamassa kynsiäni. Nainen kertoi, että on kouluttautunut alalle ja se näkyi työn tuloksesta niin kuin seinällä olevista todistuksista. Nainen kertoi, että hän oli aloittanut tyhjästä, kulkien pitkiä päiviä kaduilla ja rannoilla myyden kynsi- ja jalkahoitoja kantaen selässään esikoisensa ja päänsä päällä välineet hoitojen tekemiseen. Nainen oli säästänyt jokaisesta tuottoisasta päivästä muutaman cedin, jotta pystyi kouluttamaan itseään.
Nainen unelmoi omasta toimitilasta, joka ei olisi kaukana kotoa ja mahdollistaisi sen, että lapset voisivat tulla koulun jälkeen hänen luokse. Ghanassa lapset saavat näkyä vanhempien elämässä ja lapset ovatkin usein mukana pienyrittäjien arjessa työpaikoilla. (Ensin he kulkevat selässä, sitten leikittävät pienempiä lapsia ja myöhemmin auttavat vanhempia töissä ja kotitöissä.)
Nyt hänellä on oman kiinteä työpiste ja innovatiivisia ajatuksia tulevaisuudesta. Ajanvarausvihkosessa oli maanantaista lauantaihin töitä, useaksi viikoksi.
"Hän oli onnellinen ja tunsi valtavaa ylpeyttä siitä,
että pystyi kouluttamaan lapsensakin."
--
Accrassa tapasin vuonna 2013 kuuron miehen, joka myi päänsä päällä Ring Roadilla liikenteen seassa karkkia ja purukumia (Ghanassa voi ostaa kaduilta ja liikenteen seassa kulkevilta myyjiltä lähes mitä vain). Mies kulki pitkiä päiviä autoteillä vaarantaen päivittäin henkensä liikenteen seassa, jotta sai myytyä ohikulkijoille ennen kuin joku ehti ennen häntä – hän jolla ei ollut valtaväestön kanssa yhteistä kieltä.
"Hänellä oli unelma:
joku päivä hänellä olisi oma kauppa."
Noin vuotta myöhemmin ensitapaamisestamme mies oli vaihtanut karkit appelsiineihin, ja kulki pitkin katuja myyden niitä. Kannustin häntä jatkamaan ja uskomaan unelmiinsa, joista hän uskoutui minulle. (Ghanassa kuurot toistavat usein sitä, että eivät halua puhua asioistaan toisten kuurojen kanssa, koska yhteisöt ovat pieniä ja kaikki juoruilevat. Oli ehkä helpompaa jutella ulkopuolisen kanssa omalla kielellä.)
Joskus ostin häneltä kaikki appelsiinit katulapsille ja yritimme yhdessä miettiä mistä hän saisi vakiintuneet ostajat.
Syksyllä 2015 tapasimme taas sattumalta ja hänellä oli oma koju, jossa myi banaaneja, paahdettuja maapähkinöitä ja appelsiineja. Mies ei kelpuuttanut mitään huonoja jämähedelmiä myyntiin vaan valikoi parhaat – koska halusi asiakkailleen vain parasta. Ja mikä ilo hänestä välittyi, kun hän oli vihdoin saanut oman pikkukauppansa ja sen ympärille sellaisen bisneksen millä pystyi kattamaan elämisensä ja hänen omin sanoin; ”työn vuoksi pysyi järjissään.”
"En ole koskaan nähnyt kenenkään niin huolellisesti
ja tarkasti kuorivan appelsiinia kuin hänen."
Hän oli ylpeä pienestä kojusta, joka oli vilkkaan kadun varrella – asiakkaitakin tuli jatkuvasti lisää.
Tänä keväänä hän oli laajentanut valikoimaansa kaikkiin sesonkihedelmiin. Hänellä on vakiintunut asiakaskunta ja monet tahtovat ostaa hedelmänsä juuri häneltä.
"Kyyneleet silmissä seurasin, kuinka hänen asiakkaansa kävivät elekielellä kauppaa miehen kanssa,
joka päätti, että työllistää itse itsensä."
Ghanassakin unelmiin pitää uskoa, ja niiden eteen on tehtävä töitä, yrittäminen ja periksi antamattomuus kannattaa, mutta myös riskejä on uskallettava ottaa. Muutoin muutos ei ole mahdollista - ja muutos on mahdollisuus. Näiden kahden nuoren ihmisen tarinoissa minua kiehtoo heidän palava halunsa tehdä työtään - ylpeydellä.
Ghana on hyvin inspiroiva ympäristö luovaan ajatteluun ja antaa tilaa unelmille.
Hetki sitten manikyristi nainen soitti ja kyseli kuulumisia. Hän halusi tietää olenko hoitanut kynsiäni hänen antamillaan ohjeilla. Nolona katselin katkenneita ja kuivuudesta lohkeilevia kynsiäni mumisten jotain epämääräistä sään vaikutuksesta lohkeileviin kynsiin. Puhelun jälkeen mietin, että Ghanassa kynnetkin pysyvät parempana! :)
Maria