top of page
  • Writer's picturesunghanary

Uudenlaisen Ghanan äärellä

Morjensta pitkästä aikaa! Me emme ole hävinneet maailmankartalta eikä Ghana ole hävinnyt meistä, mutta elämän- ja työtilanteiden vuoksi olemme joutuneet priorisoimaan asioiden tärkeysjärjestystä uudelleen. Olemme mm. perustajajäsenet Sun Ghana -yhdistyksessä, jonka kautta voi hakeutua Ghanaan työharjoitteluun ja vapaaehtoistyöhön. Yhdistystoiminta on ansaitusti vienyt ison osan vapaa-ajastamme ja siihen on ollut kiva heittäytyä mukaan.


"On ollut huikeaa ja avartavaa tavata Ghanasta kiinnostuneita,

siellä jo käyneitä tai vapaaehtoistyöstä unelmoivia."


Vapaaehtoistyö kehittyvissä maissa on myös eettinen kysymys ja herättää monenmoisia ajatuksia, mutta myös odotuksia. Nämä eettisen matkailun näkökulmat linkittyvät tiiviisti myös tämän Go Beyond Ghana -blogimme toimintaan ja niistä tulemmekin kirjoittamaan täällä reippaasti.

Voimme myös jo hiiskahtaa, että olemme valmistelleet ja keskittäneet työskentelyn viime kuukaudet e-kirjan kirjoittamiseen. Se on loppusilausta vaille valmis julkaistavaksi! Olemme koonneet edelleen hyvin omakohtaisen katsauksen Ghanasta, matkailun näkökulmasta käsitellen laajasti muun muassa kulttuuria, historiaa, infrastruktuuria ja tapoja. E-kirja valmistaa matkalle lähtöä antaen konkreettista neuvoa valmisteluihin ja toimii myös reissun päällä matkaoppaana. Meidän e-kirja on myös sohvamatkaajalle värikäs ja innostava katsaus Ghanaan!

Emme myöskään halua kiistää, etteikö hiljaiseloon blogin puolella olisi vaikuttanut se, että kummankin meidän suhde ja suhtautuminen Ghanaan on ollut enempi ja vähempi murroksessa, ja asioita on joutunut miettimään sekä kohtaamaan myös elämän nurjan puolen kautta. Uskomme, että kokemuksemme ovat muokanneet meitä myös bloggaajina ja asioita voidaan tarkastella vielä syvemmin, tai voidaan hypätä syvemmälle tabujen maailmaan ja nostaa esille epäkohtia, mutta myös arjen sankaruutta ja onnistumisia.


"Palo tehdä Go Beyond Ghanaa ei ole sammunut

ja ehkä se on rikkautta, että saamme kasvaa ja kehittyä

matkan aikana myös bloggareina ja vaikuttajina."


Terveisin,

Maria ja Hanna


0 comments
bottom of page