Tapasimme viime vuoden toukokuussa Helsingin Maailma Kylässä -festareilla Duara Travels:n Annikan rennon puistopalaverin merkeissä. Keskustelimme siitä, miten voisimme yhteistyössä laajentaa Duaran matkailukonseptin Ghanaan. Tuolloin Duara Travels järjesti matkaohjelmaa jo Tansaniassa, Keniassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Sri Lankassa sekä Vietnamissa, eikä mitään ihan tavallista turismia vaan aitoja ja autenttisia kokemuksia paikallisväestön arjen keskellä!
Duaran kohteissa matkailija pääsee mm. valmistamaan paikallista ruokaa avotulella, nukkumaan host-perheen kodissa, tutustumaan perheenjäsenten elinkeinotoimintoihin, ruokkimaan kotieläimiä, pesemään nyrkkipykkiä ja vaikka mitä! Ohjelmasisältö vaihtelee maan, perheen, päivän ja esimerkiksi sään mukaan; tarkoitus on heittäytyä uuteen, ja kokea erilaisten ihmisten ihan tavallista elämää. Ja tietenkin tutustua myös omaan itseensä uusien ja outojen tilanteiden edessä. Ihanaa, ihanaa toimintaa!
Say yes to new adventures!
Muutamia kuukausia tapaamisemme jälkeen löysinkin itseni sitten istumassa trotrossa (ghanalainen pieni rämäbussi) matkalla pääkaupungista Accrasta Duaran tulevaan Ghanan ensikohteeseen, Senya Berakuun. Vieressäni istui Daniel, monen vuoden takainen paikallinen luottohenkilöni, Go beyond Ghanan matka-agentti ja Duaran tuleva contact! Jäimme bussista Akoti Junction:n kohdalla ja kävelimme parikymmentä metriä vastapäiselle taksialueelle josta otimme ”jaetun taksin” Senya Berakuun. Tyhjillä teillä ajellessamme katselimme ikkunasta ohi kiitäviä maisemia vuorottelevista viljelymaista ja kylistä.
Päästyämme noin 15 minuutin jälkeen päätepysäkille hyppäsimme taksista pois ja jatkoimme matkaa kävellen. Senya Beraku oli ensisilmäyksellä ajaton ja tyyppillinen pieni ghanalainen kaupunki. Joukko naisia hienoissa paikallisissa juhlavaatteissa käveli vastaan tienreunaa pitkin. Oli sunnuntai-iltapäivä ja väki oli juuri palaamassa kirkonmenoista koteihinsa.
Adventures begin at the end of the roads you know.
Olimme tulleet tutustumaan Danielin ennakkoon etsimiin perheisiin, jotka olivat kiinnostuneita host-perheen roolista. Daniel naurahti matkalla, että perheiden löytäminen oli ollut hiukan haastavaa alueella vallitsevien vahvojen uskomusten vuoksi: osa perheistä oli luullut vieraan miehen suunnittelevan pahojen henkien tuomista heidän koteihinsa!
Käännyimme päätieltä niitetyn pellon läpi kulkevalle pikkutielle. Kulmassa seisovan suuren puun ympärille oli rakennettu bambuista varjoisa taso, jonka päällä lekotteli joukko nuoria poikia. Pienemmät pojat pelasivat viereisellä pellolla jalkapalloa. Kävelimme pelin poikki lasten tervehtiessä iloisesti ja uteliaina meitä. Edessämme oli soma vaaleanpunainen talo, jonka siististi lakaistulla hiekkapihalla kasvoi nuori mangopuu, jonka oksille oli ripustettu kalaverkkoja kuivumaan.
Puun varjossa, matalalla puupenkillä istui keski-ikäinen nainen pitkässä mekossa ja huivi päässään. Hän oli puhdistamassa tuoreita taskurapuja illallista varten. Daniel tervehti häntä paikallisella kielellä ja esitteli meidät toisillemme. Vivianna hymyili leveästi, vaikka silmissä pilkahti häivähdys ujoutta. Hän tervehti minua paikalliskielellä - Vivianna ei puhu englantia. Hän keskeytti rapuprojektinsa ja johdatti minut ja Danielin sisälle vaalenapunaisen taloon, siistiin mutta vaatimattomaan huoneeseen ja asetteli meille muovituolit vierekkäin. Itse hän istuutui meitä vastapäiselle sohvalle.
Daniel kertoi naiselle vielä toistamiseen, mistä oli kyse (Daniel oli käynyt kylässä jo muutamia kertoja alustamassa asiaa). Minä jo paikalliskieltä jonkin verran ymmärtävänä yritin parhaani mukaan seurata keskustelua, mieleen tulevia asioita aina välillä tulkattavaksi lisäillen. Vivianna nyökkäili ymmärtävästi, virnisti, rypisti kulmansa, kohotti ne, ja kyseli kysymyksiä. Juttelimme Viviannan perheen arjesta, työstä, kotiaskareista, perheestä ja kylästä, siitä, millaisia odotuksia, toiveita ja tarpeita matkailijoilla voisi olla, sekä Duaran konseptista: millaisia vastuita ja velollisuuksia host-perheellä on, ja toisaalta miten perhe ja koko yhteisö toiminnasta hyötyvät.
Dialogi oli samaan aikaan hämmentävä, innostava ja huvittavakin: ”Siis he HALUAVAT nukkua täällä meillä? Miksi? Mikseivät he halua mennä hotelliin?”, ”Osaavatko he syödä meidän ruokia?” Ymmärrän hyvin, että Viviannasta ajatus matkailijoista, jotka haluavat elää vaatimattomasti ja vieläpä maksaa siitä, tuntui jokseenkin erikoiselta. Kun lopulta kysyin, olimmeko valmiita, hän nyökkäsi nauraen ja sanoi ”He ovat tervetulleita!” Totesimme Danielin kanssa, että ymmärrämme kaikki koko kuvion varmasti paljon paremmin, kun koemme sen käytännössä.
Vaatii paljon rohkeutta ja vieraanvaraisuutta keneltä tahansa avata tuntemattomille ovet kotiinsa ja elämäänsä, puhumattakaan ihmisistä, joiden elintaso vastaa mittarin vastakkaista ääripäätä. Toiseksi, erilaisuus ja sen kohtaaminen on jossain määrin meille kaikille pelottavaa ja jännittävää, kuitenkin parhaimmillaan todella kehittävää ja avartavaa! Duara Travels tarjoaa niin vierailijalle kuin vastaanottajallekin mahdollisuuden seikkailuun.
The real voyage of discovery consists not
in seeing new landscapes,
but in having new eyes.
Juuri lopetellessamme, ulkoa alkoi kuulua rytinää ja kolinaa. Menimme kaikki ulos ja näimme ruosteista pyörää polkevan keski-ikäisen miehen pysähtyvän pihalle. Hän naurahti silmät iloisesti tuikkien ja tuli kättelemään minua suurella karhealla kädellään ja rosoisella, syvältä kumpuavalla äänellään. Talon isäntä! Menimme kaikki takaisin huoneeseen, ja taas kävimme läpi koko setin, tällä kertaa englannin ja paikalliskielen sekoituksella. Toisenkin host-perheen edustajan oli tarkoitus ilmestyä paikalle, mutta pihalla pyörivät lapset kertoivat hänen lähteneen viljelymaalleen heti kirkon jälkeen. Se ei haitannut ollenkaan, olimmehan jo selvitelleet monet monet asiat ja pääseet hyvään alkuun! Ghanassa asioilla ei ole tapana järjestyä heti, tai ainakaan suunnitellusti!
Pyysin Danielia näyttämään minulle kaupunkia, josta hän olikin jo lähettänyt minulle upeita kuvia pari viikkoa aiemmin. Vivianna saattoi meitä muutaman sadan metrin matkan ja jäi itse pitämään vahtia 'kojulleen', jota hänen tyttärensä oli vahtinut tapaamisemme ajan. Tämä 'koju' oli aurinkovarjon alle asetettu tuoli ja maahan levitetty viltti, joiden päälle oli järjestetty sipuleita, inkiväärejä ja maniokkeja symmetrisiksi kasoiksi. Jatkoimme Danielin kanssa katua pitkälle alas aina meren rantaan asti. Tiellä kipitteli tietenkin vuohet, kanat ja lapset sikinsokin, vanhat miehet istuivat pitkällä penkillä tarkkaavaisesti kulkuamme seuraten, ja ohikulkeva nainen vilkutti: ”Hello obroni, how are you!?”
Obroni tarkoittaa Akan:n kielessä valkoihoista.
Our differences allow us to be fascinated by each other.
Senya Berakussa ei pahemmin turisteja taida käydä. Pujahdimme asuintalojen välistä hiekkatielle, jossa merituuli viilensi otsalleni kohonneita pieniä hikipisaroita. Aurinko paistoi pistävästi kirkkaansiniseltä taivaalta. Savustettu kala tuoksui voimakkaasti, ja eihän tuo ihme ole kun ympärillämme oli ainakin tusina mudasta rakennettuja savustusuuneja. Rannalta kantautui tasainen melu, jota rantaan kuohuvat aallot pehmensivät.
Se, mikä meitä rannalla odotti, selviää seuraavassa postauksessa! Lisäksi tulen kertomaan toisesta vierailukerrastani tähän kaupunkiin – Ghanan ensimmäisen Duara host -perheen ensimmäisenä (puoli-)asiakkaana!
Traveling. It leaves you speechless,
then turns you into a storyteller.
Hanna