Trotro on twi:n kieltä ja tarkoittaa suurin piirtein seuraavaa:
Ghanan yleisimpänä kulkupelinä toimiva pikkubussi tai pakettiauto, johon on asennettu ja tuunattu penkkirivistöjä niin paljon kuin mahtuu.
Trotrot ajavat tiettyjen kohteiden välillä ilman säännöllisiä aikatauluja tai aina niin kovin säännöllisiä reittejäkään (kun ruuhka-aika iskee, koko Accran väestö seisoo ja tööttäilee paahtavan auringon alla jossain Kwame Nkrumah Circlen ja Danquah Circlen välillä, saattaa kuski jos toinenkin lähteä puikkelehtimaan kuoppaisille sivuteille etsimään onneaan).
Suurin osa ghanalaisesta keskiluokkaisesta ja vähävaraisesta väestöstä käyttää päivittäin näitä yksityisyrittäjien operoimia pikkubusseja. Trotro on myös kaikkein edullisin - ja elämyksellisin matkustustapa!
Olen Ghana-vuosieni aikana hypännyt trotroon useita satoja kertoja. Vastaan on tullut mitä klassisimpia (ja ei aina niin klassisiakaan) tilanteita:
Mulle useimmat trotro-kilometrit ovat paitsi ihanan arkista Ghanaa ja kohteeseen siirtymistä, niin myös syviä matkoja omaan itseeni.
"Tiivistunnelmaisessa paikallispakussa oma erilaisuus
paitsi näkyy iholla, niin myös tuntuu sen alla."
Katson sivusilmällä naista, joka kaivaa matkakolikkonsa vyötärölle rennosti kiedotun liinan kulmasta taitellusta rahakätköstä, ojentaa ne rahastajalle, ja taistelee vaihtorahansa takaisin itsevarmana ja kovalla, käheällä äänellä.
Hymyilen nuorille miehille, jotka matkaavat iloisina ja energisinä oppilaitokselleen silitetyt koulupuvut päällään.
Nuori äiti vieressäni huomauttaa, että poikani Daven toinen varvastossu on tippunut penkin alle.
Äänekäs mies kysyy, miksi obroni matkustaa trotrolla.
Vanha nainen laskee suuren korin, joka on täynnä appelsiineja jalkatilaani, istumme hiljaa ja katsomme edessä seisovaa autojonoa, välillämme vallitseva jännittynyt erilaisuus hiostaa.
Nuori mies toivottaa minut tervetulleeksi Ghanaan ja alkaa esitellä parhaimpia turistikohteita.
Sitten huomaankin, että pitää jo hypätä kyydistä pois, ja tungen äkkipikaisesti ihmismassan läpi, kolauttaen pääni trotron sisäkaton reunaan, laskeudun tömähtäen uuteen ihmismassaan, huomaan olevani taas monen silmäparin kiintopisteenä ja tunnen itseni hiukan kömpelöksi ja hölmöksi.
"Olen mukavuusalueeni ulkopuolella ja opin itsestäni
ja elämästä taas vähän lisää."
Toisinaan olen taas ihan rauhassa, nautin avoimesta ikkunasta hönkäilevästä viilentävästä tuulesta, kuuntelen rentoa musaa auton takaosassa pomppivista kajareista ja imeskelen mangojogurttia pussista. Ja tiedän, että olen juuri siinä missä pitääkin.
Mikä trotrossa on parasta?
No tietenkin mate!
Trotrossa on aina kuljettajan työparina mate eli matkustajien joukossa istuva (yhtä usein myös trotron ulkopuolella seisoalteen roikkuva..sitä ei moni tiedä miten he sen tekevät..) apumies, joka rahastaa, huutaa nonstop mihin kohteeseen ollaan menossa, sekä taivuttelee, ohjaa ja työntää uusia matkustajia kärryn kyytiin.
Nämä karismaattiset matet ovat usein aika risaisia ilmestyksiä; nukkaiset pipot, reikäiset t-paidat, avonaiset vyöt ja tietenkin tiukaksi varresta vedettyjen tennissukkien ja varvastossujen yhdistelmä. Taitaa kuulua katukoodiin, koska monet matet tekevät kyllä suht hyvin rahaakin ahkeroinnillaan! Ja jos mate sattuu myymään oman paikkansa trotrosta sinulle, pääset myös kokemaan henkeäsalpaavan aromaattisen elämyksen maten kainalossa, kun hän paikkansa luovuttaneena roikkuu oviaukossa ja hengähtää välillä puoliksi sylissäsi istuen. Läheistä.
Mateista saa myös melkein aina juttukumppanin. Ja he myös huolehtivat niin sinusta kuin kaikista muistakin matkustajista vauvasta vaariin. Nämä lihaksikkaat apumiehet nostavat urheasti kaikki hedelmäkorit ja lapset ja mummot kyytiin ja taas pois. Korjaavatpa jumittuneet ikkunat, irtoavat penkkirivit ja katosta roikkuvat valonauhatkin - ei todella mitään turhia tyyppejä!
Matet osaavat hypätä liikkuvista trotroista, ja juoksevat taas auton kiinni kuskin lähtiessä matkaan kesken asiakasneuvottelujen. Ja heillä on myös uskomaton taito unohtaa vaihtorahojen palautus. Tosin ei sitä vaihtorahaa kyllä koskaan olekaan. Tässäkin myös yksi sisäisen kamppailun aiheuttaja: ollako se trotrolla kulkeva obroni, jolla on aina vähän ekstraa muille jaettavaksi, samalla kun muut huolehtivat tiukasti oikeuksistaan, vaiko olla se obroni, joka kulkee trotrolla ja taistelee neljästäkymmenestä pesowasta, koska ei halua tulla kusetetuksi, alleviivata obruuniuden yleisilmentymää ja elää omassa pienessä erilaisuuskuplassaan. Tämäkin pieni, mutta jokapäiväinen asia on usein pitkälti ihmiskemiaa. Ihan niinkuin ravintolassa tippaaminen.
Mutta siis oikeasti, trotro on superkiva kaikessa karuudessaan.
Rakkaudesta Ghanaan,
H
(Blogitekstiä on leikattu ja muokattu 5.11.2020. Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 11.7.2017 blogin vanhassa osoitteessa gobeyondghana.fi)